Etusivu » Synttärikakkua ja kesämuistoja mereltä

Synttärikakkua ja kesämuistoja mereltä

Kirjoittaja: kulinaari
Farmor´s Cafen kesämarenki eli britakakku

Venla saavutti iän jossa neito on kuulema kauneimmillaan 🙂 17 tuli lasiin. Neidin toiveena oli eilisillaksi vadelma-ankkaa, ja sitä tarjoiltiin tällä kerralla pensaspapujen kera.

Tänään syötiin synttärikakkua, kun oli vieraskin talossa. Iki-ihanaa marenkimansikkakakkua Farmors Cafén reseptillä. Kyseinen kahvila Högsårassa kuuluu kesän kohokohtiin purjehduksen lomassa. Hieman tyyris ruokapaikkana (melko tavanomainen lounasnoutopöytä 30 euroa), mutta kahvitteluun ihan hintansa väärti. Kakut ovat aivan mahtavia!

Högsåran pittoreskeja maalaismaisemia

Olen hieman täsmentänyt alkuperäistä ohjetta. Sain myös tänään taas satsin työkaverilta niitä upeita kesäkanojen luomumunia. Ai että tuli kauniin keltaista taikinaa!

FARMORS CAFÈN KESÄMARENKI

3 munankeltuaista
1,5 dl sokeria
0,5 dl sulatettua (suolatonta) voita
1 rkl vaniljasokeria
5 rkl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 munanvalkuaista
1,5 dl sokeria
mantelilastuja

4 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
500 g mansikoita
kourallinen mustikoita

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita voi, sokeri ja vaniljasokeri kulhossa ja vatkaa kuohkeaksi. Lisää keltuaiset yksitellen, samalla hyvin vatkaten. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää ne maidon kanssa vuorotellen varovasti sekoittaen. Levitä seos leivinpaperille tasaiseksi kerrokseksi (n. A3 kokoinen alue).

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri varovasti joukkoon. Levitä marenki pellille taikinan päälle. Ripottele pinnalle vielä runsaasti mantelilastuja. Paista uunin alatasolla n. 20 minuuttia. Jaa jäähtynyt kakkulevy kahtia. Vaahdota kerma ja mausta sokerilla. Levitä alimmalle levylle kermaa ja viipaloituja mansikoita. Nosta toinen levy päälle ja koristele kermavaahdolla, mansikkasiivuilla ja mustikoilla. Voit viimeistellä kakun vielä pölysokerilla.

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: