Juhannuksena saimme pitkästä aikaa vieraita ja mieli teki valmistaa juhlan kunniaksi herkullinen kinkku-kasvisvoileipäkakku. Voikkarikakku on aina suosittu juhlapöydän suolainen tarjottava, mutta olen tehnyt monesti voileipäkakun ihan muuten vain viikonlopun pikkusuolaiseksi. Eihän sen kakun tarvitse iso olla.
Perinteisen palvikinkun tilalle löysin Atria Vuolu possun savupaistia, joka on erinomainen tuote juuri tähän tarkoitukseen aromikkaan makunsa ansiosta.
Kummatkin täytteet ovat helppoja valmistaa ja muunneltavissa. Perinteisesti käytetyn sinappikurkkusalaatin sijaan laitoin täytteeseen Kavli-voileipäpikkelsiä sekä väkevää sinappia. Kasvistäytteen pohjana on Tartex-kasvistahna. Sitä löytyy myös yrtti- ja valkosipulimaustettuna. Kasvistäytteen tomaattijauhetta saa mm. Ruohonjuuresta ja se on todella monipuolinen ruokien maustaja, jolla saa helposti umamia ja väriä.
Kakun kuorrutus syntyy näppärästi ruohosipulilla maustetusta tuorejuustosta, johon lisäsin vielä tuoretta ruohosipulia.
Kakun näyttävä koristelu syntyy varsin yksinkertaisista ja värikkäistä aineksista. Pikapikkelöity punasipuli antaa kakulle kivaa hapokkuutta ja rapsakkuutta. Kuvan kakun pienen pienet punaiset tomaatit ovat parvekkeemme tomaattipuskasta.
Kakusta tuli erittäin mehevä ja herkullinen.
Katso myös muut voileipäkakkureseptini!