Etusivu » Toffee-kermaliköörikakku aikuiseen makuun

Toffee-kermaliköörikakku aikuiseen makuun

Kirjoittaja: Kulinaari

Alkoholipohjaiset leivonnaiset ovat jostain syystä jääneet keittiössäni vähemmälle huomiolle. Nyt tuli kuitenkin hyvä tilaisuus kokeiluihin, koska tilasin Saksasta erän juomia ja siinä samalla litran tykin Dooley´s toffee-kermalikööriä, josta valmista yhtä suosikkipannacottaamme.n

Resepti on alunperin Dooley´sin sivuilta ja oli sen verran helppo ja vekkulin oloinen, että oli pakko ottaa testiin.

Itselläni ei nyt ollut tähän sopivaa 20 cm irtopohjavuokaa käsillä, joten paistoin kakun 16 cm vuoassa, jolloin tietysti myös korkeutta tuli hieman lisää. Pienempi vuoka vaikutti sen verran, että kakku pääsi ehkä hiukan liian kypsäksi reunoiltaan. Oli kuitenkin erittäin maukasta. Kermaliköörin aromi tulee vahvasti esiin.

Taikinassa on aika paljon leivinjauhetta, oletettavasti alkoholin takia, joten se myös nousee todella voimakkaasti. Kannattaa varata tarpeeksi korkea vuoka.

Ennen kuorrutusta kakun voi halutessaan kostuttaa kevyesti. Kuorrutin oman kakkuni yksinkertaisesti vaahdotetulla Valion kinuskikermalla. Toimi todella hyvin.

Kokeilin kakun reunoille myös kaapista löytynyttä kultatomua, jolla sai helposti näyttävän kimalteen kakun pinnalle. Mutta varo, tomua on helposti koko keittiö täynnä!

Kakku on melko tiivistä ja täyteläistä, joten pienikin pala riittää sammuttamaan makeahimon.

Kakku vaikutti soveltuvan hyvin vaikka täytekakkupohjaksi. Tuumailimekin jo ukonkanssa että seuraavaksi täytyy kokeilla siitä esimerkiksi omenatäytteistä kinuskikakkua. Myös vadelma-kermatäytekakku voisi olla herkullinen.

Kuvaan pääsi mukaan myös kissapoika Myssyn muistoksi teettämäni, superlahjakkaan kuvittaja Maria Leskisen kivimaalaus. Seuraa Mariaa myös Instassa @muotokuvatcom

 

TOFFEE-KERMALIKÖÖRIKAKKU

125 g voisulaa
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2,5 dl toffee-kermalikööriä esim. Dooley´s
5 dl vehnäjauhoja
4 tl leivinjauhetta

kostutus: (valinnainen)
1 rkl Dooley´s toffee-kermalikööriä
1 dl maitoa

koristelu:
tomusokeria
tai 1 prk Valio Kinuskikermaa vaahdotettuna
kultatomua

tarvikkeet:
20 cm irtopohjavuoka
vuokaspray
leivinpaperia

Vuoraa vuoan pohja leivinpaperilla ja voitele reunat vuokaspraylla.
Lämmitä uuni 180 asteeseen.

Sulata voi keskikokoisessa kattilassa, johon mahtuvat kaikki muutkin taikinan ainekset. Ota kattila liedeltä ja sekoita voin joukkoon sokeri ja munat, sen jälkeen likööri sekä siivilöi joukkoon lopuksi jauhot joihin on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla 45 minuuttia, kunnes kakun pinta tuntuu painettaessa kimmoisalta ja tikku jää koitettaessa puhtaaksi. Varo paistamasta liikaa.

Anna kakun jäähtyä vuoassaan ja kumoa sen jälkeen leivinritilälle. Peitä tai kääri tuorekelmuun ja anna vetäytyä seuraavaan päivään.

Koristele kakku esimerkiksi tomusokerilla tai vaahdotetulla kinuskikermalla. Sipaise reunoille leveällä siveltimellä hieman kultatomua.

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d