Kevään suurimman juhlan kunniaksi piti tietysti leipoa iloisen keväinen pääsiäiskakku. Pohjana on perinteinen käpykakun resepti, jota olen käyttänyt myös joulukakussa. Reseptistä saa hilloja ja mausteita muuttamalla sopivan kakun ympäri vuoden.…
kakkupohja
-
-
gluteenitonJälkiruokaKakkuLeivonta
Suklaanrakastajan suklaakreemi-vadelmakakku, myös gluteeniton
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariJoulun välipäivinä sain kunnian leipoa rakkaan ystäväni pojan syntymäpäville kaksi täytekakkua, joista toinen oli herkullinen suklaakreemi-vadelmakakku. Syntymäpäiväsankarin toiveena oli nimenomaan suklaakakku. Toiseksi kakuksi haluttiin joku raikkaampi kakku, joten sellaiseksi valikoitui…
-
KakkuLeivonta
Mustaherukka-sitruunatäytekakku pystyraidoin, ja 41 ihanaa kakkua kevään juhliin
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariKevät on monien juhlien aikaa. Itselleni se on ollut aina perheen syntymäpäivien potpuri, koska kaikki ovat syntyneet toukokuussa – itse vieläpä äitienpäivänä. Ja mikä sopiikaan juhlapöydän kruunuksi paremmin kuin herkullinen…
-
gluteenitonJälkiruokaKakkuLeivonta
Joulukakku hehkuu punaista ja kultaa
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariYlellinen punaista ja kultaa hehkuva joulukakku syntyi vähän vahingossa, kun alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä ihan perinteinen käpykakku jouluksi. Itselläni käpykakku kuului aina lapsuuden jouluihin, vaikka tuolloin en siitä mantelimassakuorrutteesta niin…
-
JälkiruokaJuomatKakkuLeivonta
Toffee-kermaliköörikakku aikuiseen makuun
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariAlkoholipohjaiset leivonnaiset ovat jostain syystä jääneet keittiössäni vähemmälle huomiolle. Nyt tuli kuitenkin hyvä tilaisuus kokeiluihin, koska tilasin Saksasta erän juomia ja siinä samalla litran tykin Dooley´s toffee-kermalikööriä, josta valmista yhtä…
-
gluteenitonJälkiruokaKakkuLeivonta
Kuohkea kahvimoussekakku, myös jauhottomana
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariTässä kakussa yhdistyvät kuohkean herkullinen kahvimousse ja suklainen browniepohja. Tein kakulle vaihtoehdoksi myös jauhottoman suklaakakkupohjan. Yksi syy tehdä tämä kakku olivat kaapissa odottaneet kahvipapumakeiset, joita olin ostanut jo keväällä varastoon…