Vuoden ensimmäisenä reseptinä julkaisin takuumehevän uunibroilerin. Kuten tuolloin mainitsin, keittelin broilerin jämistä maukkaan vähäsuolaisen liemen ja tässä on nyt lupaamani maukas keitto.
Kertauksena vielä liemen valmistus:
KANALIEMI
1-2 uunibroilerin perkuujätteet
1,5 l vettä
Keittele reilu tunti, siivilöi liemi ja erottele talteen mahdolliset lihapalat. Säilytä kylmässä jos käytät päivän parin sisällä. Muussa tapauksessa pakasta.
Missä ovat suolattomat liemivalmisteet?
Omatekoinen liemi on aina parasta ja se on myös vähäsuolaista. Olen vuosikaudet koittanut etsiä Suomesta vähäsuolaisia tai peräti suolattomia liemivalmisteita. Tuloksetta.
Keski-Euroopasta ostin aikanaan suolattomia luomuliemijauheita, joita oli todella mukava käyttää, koska lisätyn suolan määrän sai päättää itse. Luulenpa että valmistajalla, joka älyäisi tuoda markkinoille suolattomat, laadukkaat liemituotteet, olisi käsissään todellinen hitti.
Hyvän liemen päälle on helppo koota ruokaisa, maistuva keitto talvipäivää lämmittämään.
Keittoon päätyi tällä kerralla myös jääkaappiin unohtuneita kasviksia kaupasta ostettujen lisäksi. Esimerkiksi edellisviikkoiset miniluumutomaatit upposivat tähän makeiksi sattumiksi ja parsakaali toi väriä, rakennetta ja ruokaisuutta. Pakastemaissiakin olisi ollut, mutta unohdin sen heittää mukaan keittoon.
Kokeilin ekaa kertaa valmista kaalista, porkkanasta ja purjosta tehtyä kasvissuikaletta, joka on todella kätevä tuote esimerkiksi juuri keittoihin. Tuoreet siitakesienet tuovat ihanaa umamista makua.
Viikolla kun keittoa lämmittelin iltaruoaksi, lisäsin joukkoon myös hiema lisää nestettä ja nuudeleita.
RUOKAISA KANA-KASVISKEITTO
noin 5 dl vähäsuolaista omatekoista kanalientä*
1,5 dl vettä
2 nappia kanafondia
200 g kaali-porkkana-purjosuikalesekoitusta (tuoretuote)
1 punainen chili puhdistettuna ja suikaloituna
1 parsakaali
100 g siitakesieniä viipaleina
noin 1 l kypsää broileria paloiteltuna (1 kokonainen uunibroileri)
1 ruukku korianteria hienonnettuna
Tabasco Sweet & Spicy -maustekastiketta
Huuhtele parsakaali, leikkaa kukinnot ja kuori ja suikaloi varsi. Revi tai kuutioi broileri suupaloiksi.
Lämmitä kanaliemi, kanafondi ja vesi kattilassa kiehuvaksi. Lisää ensin kaali-porkkana-purjosekoitus ja keitä pari minuuttia. Lisää sen jälkeen chili, parsakaali, sienet sekä broileri. Hauduta keskilämmöllä viitisen minuuttia, kunnes kasvikset ovat hieman pehmenneet. Maista ja säädä makua tarvittaessa.
Sekoita keittoon ennen tarjoilua puolet hienonnetusta korianterista ja lisää tarjoillessa korianteria keiton pinnalle.
Keittoon saa kivaa potkua lisäämällä joukkoon hieman Tabascon Sweet & Spicy -maustekastiketta.