Syysiltojen maistuvimmat cheddar-kaalimuffinit

Illat sen kun pimenevät ja huomasin alkavani taas kaivata iltateehetkiä. Tai ei ne oikeastaan mitään hetkiäkään ole. Mulla on iltaisin iso kuppi teetä vieressä. Kun yksi loppuu teen toisen. Se on mulle semmoinen kylmän ja pimeän ajan juttu.

On kiva sytyttää taas kynttilöitä ja nauttia lämpöisestä, aromikkaasta juomasta, samalla kun naputtelee blogausta tai suunnittelee seuraavia reseptejä. Tai sitten ihan vaan rauhoittuu vaihteeksi katsomaan vaikka telkkaria.

Teen kanssa sopivat erityisen hyvin nämä cheddar-kaalimuffinit. Nämä pikkusuolaiset makupalat voi lisäksi myös täyttää tai kuorruttaa halutessaan. Silloin niistä saa juhlavampaa tarjottavaa vaikka noutopöytään. Täytteeksi sopii esim. pekoni- tai yrttimajoneesi tai -tuorejuusto. Maustamiseen kannattaa kokeilla myös salviaa, rakuunaa.

Näiden muffinien inspiraationa toimi Suomen kokkimaajoukkueen elokuun resepti, jonka näet täältä. Itselläni ei ole keittiömestarin koulutusta, vaikka joskus nuorena olikin sellainen haaveena.
Olen kuitenkin saanut kunnian jättää oman jälkeni kokkimaajoukkueemme historiaan suunnittelemalla nykyisen tunnuksen joitain vuosia sitten. Hienoa olla hengessä mukana edes sillä tavalla.

CHEDDAR-KAALIMUFFINIT (16 kpl)

250 g valkokaalia raastettuna
1 sipuli raastettuna
2 rkl ruokaöljyä
1 tl kuivattua timjamia
1 tl ranskalaista yrttimaustetta
1 dl vehnäjauhoja
1 dl talkkunajauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä
2 luomukananmunaa
2 dl maustamatonta jogurttia (tai kermaviiliä)
80 g Aito Cheddar Originaali -juustoa hienoksi raastettuna
0,5 dl ruokaöljyä

Pieniä tukevia muffinivuokia, esim. Italian leivosvuokia

Kuumenna öljy pannulla ja kuullota raastetut kaali ja sipuli pehmeiksi. Mausta timjamilla ja yrttiseoksella. Voit käyttää myös muita saatavilla olevia yrttejä.

Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää niihin munat, jogurtti, juustoraaste ja sekoita taikina tasaiseksi. Annostele taikinaa n. 0,5 dl per vuoka.

Paista 220 asteessa uunin keskitasolla n. 15 minuuttia ja anna olla tarvittaessa vielä muutama minuutti jälkilämmöllä. Jäähdytä ennen nauttimista.

Muffinit maistuvat upeilta esimerkiksi Kaffa Roasteryn Pink Rain -teen kera.

Katso myös aiempi postaukseni Pink Rain -teestä.

14 Comments Lisää omasi

  1. Nimetön sanoo:

    Ihanan herkullisen ja söpön näköisiä! Pitäisi itsekin kokeilla ennemmin suolaisia leivonnaisia, makeat kun tuppaa usein tavalla tai toisella epäonnistumaan…

  2. Nimetön sanoo:

    Nuo iltateehetket kuulostavat ihanilta ja niin tutuilta. Tee on kieltämättä syksyjuttu. Suolaisia muffinsseja en jotenkin muista tehdä vaikka makuvaihtoehtoja olisi pilvin pimein. Jospa vaikka ensi viikolla 🙂

  3. Nimetön sanoo:

    Kiitos! Söpöyttä saa vielä lisää kun kuorruttaa vaikka tuorejuustolla

  4. Nimetön sanoo:

    Noita tulen tekemään eri variaatioina vielä usein. Hyvä perusresepti.

  5. Nimetön sanoo:

    Kaalin käyttö muffineissa kuulostaa hyvältä. Enpä ole ikinä muuten kokeillut tai tullut edes mieleen. Juusto onkin sitten jo liiankin tuttu 😀 Paljon, kiitos!

  6. Nimetön sanoo:

    Juusto toimii näissä rasvana paremmin kuin pelkkä voi. Ihme kyllä tuli kevyempiä.

  7. Nimetön sanoo:

    Vaikka kuinka mutustelin näitä mielessäni en saanut makua päähäni, on siis pakko kokeilla 🙂

  8. Nimetön sanoo:

    Ihanan herkullisen ja söpön näköisiä! Pitäisi itsekin kokeilla ennemmin suolaisia leivonnaisia, makeat kun tuppaa usein tavalla tai toisella epäonnistumaan…

  9. Nimetön sanoo:

    Nuo iltateehetket kuulostavat ihanilta ja niin tutuilta. Tee on kieltämättä syksyjuttu. Suolaisia muffinsseja en jotenkin muista tehdä vaikka makuvaihtoehtoja olisi pilvin pimein. Jospa vaikka ensi viikolla 🙂

  10. Nimetön sanoo:

    Kiitos! Söpöyttä saa vielä lisää kun kuorruttaa vaikka tuorejuustolla

  11. Nimetön sanoo:

    Noita tulen tekemään eri variaatioina vielä usein. Hyvä perusresepti.

  12. Nimetön sanoo:

    Kaalin käyttö muffineissa kuulostaa hyvältä. Enpä ole ikinä muuten kokeillut tai tullut edes mieleen. Juusto onkin sitten jo liiankin tuttu 😀 Paljon, kiitos!

  13. Nimetön sanoo:

    Juusto toimii näissä rasvana paremmin kuin pelkkä voi. Ihme kyllä tuli kevyempiä.

  14. Nimetön sanoo:

    Vaikka kuinka mutustelin näitä mielessäni en saanut makua päähäni, on siis pakko kokeilla 🙂

Vastaa