Etusivu » Pinaatti-caesar on oivallinen pihvin kumppani

Pinaatti-caesar on oivallinen pihvin kumppani

Kirjoittaja: Kulinaari

Keväällä käydessämme Tukholmassa päivällisellä Bobergs matsalissa, saimme maistaa pihvini lisukkeena mm. tuoretta pinaattia sisältänyttä caesar-salaattia. Se oli jopa hieman yllättävä valinta, mutta ajatus jäi kytemään, joten ajattelin koittaa itsekin jotain vastaavaa.

Viikonloppuna oli taas vaihteeksi käytävä muutenkin Tukkutorin Wotkinsilla hakemassa kissoille possun sydämiä, joten otimme palan naudan sisäfilettä, josta sitten leikattiin pari pihviä kummallekin.
Siihen vielä kylkeen hieman broccoliinia, niin aterian ainekset olivat koossa.

Pihvit otetaan huoneenlämpöön puoli tuntia ennen paistamista. Kuumenna öljy-voiseos pannulla ja paista pihvien kummankin puolen pinnat kiinni ja kypsennä 200 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.
Anna pihvien levätä uunista ottamisen jälkeen ainakin viisi minuuttia.

Höyrytä broccoliinit napakan kypsiksi. Sulata n. 50 g voita ja lisää siihen pari kolme teelusikallista hienonnettua chiliä.

 

PINAATTI-CAESAR

n. 500 g babypinaattia huuhdeltuna ja valutettuna
2 rkl kapriksia
1 dl parmesaanilastuja

KASTIKE:
1 kananmuna
2,5 dl rypsiöljyä (tai muuta neutaalinmakuista öljyä)
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 rkl vettä
0,5 rkl valkoviinietikkaa
1 tl Dijon-sinappia
1tl anjovistahnaa
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria
hiven suolaa
2-3 rkl hienoa parmesaaniraastetta

KRUTONGIT:
Pala vaaleaa leipää kuutioituna
1 valkosipulin kynsi viipaloituna
2-3 rkl ruokaöljyä

Mittaa ainekset korkeaan ja kapeaan astiaan ja laita sauvasekoittimen pää astian pohjalle. Käynnistä ja anna pyöriä muutama sekunti ja nosta sitten sekoitin ta hitaasti jolloin kastike saostuu kauttaaltaan. Sekoita kunnes kastike on tasaista ja paksuuntunut. Jos kastike tuntuu liian tanakalta, voit ohentaa sitä sekoittamalla joukkoon hieman kylmää vettä.

Maista ja säädä maku. Anna makujen tasoittua kylmässä tovi ennen tarjoilua.
Kastiketta tulee noin kolmisen desiä.

Krutonkeja varten lämmitä öljy pannulla ja lisää valkosipuli. Sekoittele sipulia hetki öljyssä antamatta sen kuitenkaan ruskistua. Poista sipulit ja ruskista noin sentin mittaisia leipäkuutioita, kunnes ne saavat hieman väriä ja tulevat rapeiksi. Siirrä krutongit lautaselle talouspaperin päälle valumaan.

Ota kulho ja revi pinaatti hieman pienemmäksi käsin. Sekoita joukkoon kastiketta vain vähän kerrallaan, kunnes kastike on \”tuhrinut\” pinaatit kauttaaltaan. Sekoita joukkoon osa krutongeista ja kapriksista ja hieman parmesaanilastuja. Jaa halutessasi annosmaljoihin tai tarjoile yhdestä isommasta kulhosta. Koristele salaatin pinta krutongeilla, kapriksilla ja parmesaanilastuilla.

Laita pihvit lämmitetyille lautasille ja annostele viereen broccoliinia ja lusikoi sen päälle chilivoita.
Tarjoile pinaatti-caesarin kera.

 

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: