Etusivu » Kotiruokien klassikko kalopsi eli vatkuli

Kotiruokien klassikko kalopsi eli vatkuli

Kirjoittaja: Kulinaari
Kotiruokien klassikko kalopsi eli vatkuli

Alunperin Ruotsista keittiöihimme kotiutuneella pataruoalla on monta nimeä – tutuin ehkä kuitenkin palapaisti. Se on tukevana ja lämmittävänä omiaa kylmempiin vuodenaikoihin, joten jostain syystä se tuli myös miehelle mieleen valmistaa tänä historiallisen viileänä kesänä.

Kalopsiin ei välttämättä tarvita juuri paistia, vaan sen yhtä hyvin valmistaa esimerkiksi lavasta tai etuselästä. Tässä versiossa perinteiset porkkanat on jätetty pois ja sipulitkin hienonnettu pienemmiksi kuin perinteisessä versiossa. Lisäsimme omaamme mausteeksi kuutioitua maustekurkkua. Myös esimerkiksi venäläinen suolakurkku sopii mainiosti.

Tarjoile kalopsi eli vatkuli keitettyjen perunoiden ja porkkanoiden sekä raikkaan salaatin kera.

 

KALOPSI (4:lle)

n. 1 kg naudan paistia
2 rkl kasviöljyä tai voita
2 sipulia hienonnettuna
1 l vahvaa lihalientä
1/4 tl mustapippuria myllystä
1/4 tl valkopippuria myllystä
1 laakerinlehti
3 rkl vehnäjauhoja
2 rkl tomaattipyreetä
1 tl Dijon-sinappia
1,5 dl maustekurkkukuutioita
(suolaa)

Leikkaa liha suikaleiksi tai parin sentin kuutioiksi, kuumenna öljy tai voi padassa ja ruskista lihat hyvin. Lisää ruskistuksen loppuvaiheessa mukaan sipulit ja kuullota ne. Ripottele pataan vehnäjauhot ja sekoita huolellisesti lihan joukkoon.

Kaada pataan 2/3 liemestä ja lisää tomaattipyree, sinappi ja mausteet. Peitä kannella ja hauduta miedolla lämmöllä 1-1,5 tuntia kunnes liha on mureaa. Lisää lientä haudutuksen loppupuolella ohentaaksesi kastikkeen sopivaksi. Lisää maustekurkkukuutiot viimeiseksi, maista ja säädä maku.

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: