Sokoksen 3+1 -päivillä oli tarjouksessa kätevästi horrokseen pakattuja sinisimpukoita. Runsaan kilon satsi oli myyjän mukaan etukäteen valikoitu ja puhdistettu. Simpukat olivat täysin valmiita kaadettavaksi kattilaan. Ohjeen mukaan osa simpukoista saattaa olla raollaan, eikä reagoi, mutta se johtuu horrostilasta, johon simpukat on vaivutettu säilytyksen ajaksi. Kuulosti aika metkalta, joten pakkohan tuo oli ottaa kokeiluun.
Täytyy sanoa, etten kyllä uskaltanut satsia kaataa kattilaan ihan tarkastamatta. Siispä täytin tiskialtaan kylmällä vedellä, avasin rasian muovikelmun ja kaadoin simpukat altaaseen.
Tiedä sitten johtuiko jostain säilytyskaasusta tai muusta, mutta rasiasta tulvahti semmoiset odöörit, että meinasi tuo kumppanikin kieltäytyä syömästä. Kieltämättä itselläkin kävi mielessä yhtä ja toista, mutta jotenkin sain itseni vakuutettua, että simpukat olivat ok. Haju hälveni jonkin ajan kuluttua.
Simpukoille olin varannut vartavasten Rachel Khoon Moules marinières -reseptin Little Paris kitchen -kirjasta. Kirja on muuten juuri oikea opus niille, joiden mielestä ranskalainen ruoka on hankalaa ja työlästä valmistaa. Rachelin lähestymistapa resepteihin on raikas ja yksinkertainen. ja sitähän ranskalainen perusruoka parhaimillaan onkin.
MOULES MARINIÈRES á la Rachel Khoo
(2:lle)
2 kg sinisimpukoita
1 sipuli ohueksi viipaloituna
1 fenkoli ohueksi viipaloituna
1 rkl voita
1 laakerinlehti
2 timjaminoksaa
160 ml kuivaa valkoviiniä
160 g crème fraîchea
kourallinen hienonnettua persiljaa
Puhdista simpukat väljässä kylmässä vedessä ja käytä vain elävät yksilöt. Mikäli simpukka ei reagoi ja mene kiinni tai on rikkinäinen, heitä se pois.
Ota tarpeeksi kookas kattila ja kuullota sipuli ja fenkoli voissa miedolla lämmöllä. Lisää timjami ja laakerinlehti ja jatka kuullotusta kunnes kasvikset ovat kuultavia ja pehmenneet. Lisää viini ja puhdistetut simpukat. Lisää lämpöä, jotta liemi alkaa kiehua, peitä kattila kannella ja kypsennä simpukoita 3-4 minuuttia välillä kattilaa ravistellen.
Simpukat ovat valmiit kun ne ovat avautuneet. Poista laakerinlehti, timjaminoksat ja heitä avautumatta jääneet simpukat pois. Lisää crème fraîche ja ripottele pinnalle persiljasilppua. Tarjoile välittömästi rapean leivän ja kuivan valkoviinin kera. Raikas
Chablis sopii oikein mainiosti.
Ja kuka sanoi, että ranskalainen ruoka on monimutkaista!
4 kommentia
Suhteessa 2 kg sinisimpukoita tässä reseptissä suhteettoman vähän nestettä siis yhteen noin 1,5dl.. Kyllä sitä saa olla melkein litra taitaa olla reseptissa pahimman luokan moka. Helvetin vaikealta on loppu myös saatu kuulostamaan.
Simpukoita ei siis ole tarkoitus keittää liemessä vaan höyryttää nopeasti. Tuo nestemäärä on todellakin hyvin pieni.Ja toki ranskankerman voi sekoittaa joukkoon ilman tuota yrttien poistoakin. Näin se oli kuitenkin kerrottu alkuperäisessä reseptissä.
Suhteessa 2 kg sinisimpukoita tässä reseptissä suhteettoman vähän nestettä siis yhteen noin 1,5dl.. Kyllä sitä saa olla melkein litra taitaa olla reseptissa pahimman luokan moka. Helvetin vaikealta on loppu myös saatu kuulostamaan.
Simpukoita ei siis ole tarkoitus keittää liemessä vaan höyryttää nopeasti. Tuo nestemäärä on todellakin hyvin pieni.Ja toki ranskankerman voi sekoittaa joukkoon ilman tuota yrttien poistoakin. Näin se oli kuitenkin kerrottu alkuperäisessä reseptissä.