Pääsiäistä tuskin voi kuvitella ilman lammasta muodossa tai toisessa. Tänä pääsiäisenä sitä oli meillä todellakin tarjolla hyvinkin luovina versioina.
Koska en ole liiemmin lampaanpaistin ystävä, on listalla ollut aina enemmän monimuotoinen karitsan paahtopaisti. Sille löytyy reseptejä blogista useitakin.
Tällä kerralla halusin kokeilla jotain rennompaa versiota ja Maku-lehden arkistoista osui silmiini tämä bistrotyylinen resepti. Siinä yhdistyy uusi, kekseliäs ja raikas lisäke sekä lempparistani vuohenjuustosta tehty kastike.
Lihan marinadi on mitä mainioin vaikka grillattavallekin lihalle.
BISTROTYYLISTÄ KARITSAN PAAHTOPAISTIA
(4:lle)
4 kpl karitsan paahtopaisteja
paistamiseen:
kirkastettua voita tai kasviöljyä
Marinadi:
1 dl oliiviöljyä
1/2 dl punaviinietikkaa
1/2 dl fariinisokeria
3 valkosipulin kynttä viipaleina
2 rkl tuoretta rosmariinia hienonnettuna
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
Sekoita marinadin ainekset keskenään kulhossa ja asettele paahtopaistit marinadin joukkoon niin, että ne ovat kauttaaltaan marinadin peitossa. Marinoi huoneenlämmössä noin tunti tai viileässä yön yli. Kääntele lihoja muutamaan otteeseen marinoinnin aikana.
Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Jos marinoit lihat viileässä, ota ne huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistusta. Ennen paistamista kuivaa paistit talouspaperilla. Kuumenna pannulla voi tai kasviöljy ja ruskista paistit kauttaaltaan hyvin. Laita paistit uunivuokaan ja yhden paistin paksuimpaan kohtaan paistomittari. Kypsennä paisteja uunissa, kunnes lämpömittari näyttää 57 astetta. Kääri paistit folioon vetäytymään vähintään viideksi minuutiksi.
VANILJAINEN VUOHENJUUSTOSTOKASTIKE
150 g pehmeää kuoretonta vuohenjuustoa
1/2 dl kuohukermaa
1/2 tl raastettua sitruunankuorta
1/2 rkl hienonnettua tuoretta rosmariinia
1/2 tl suolaa
1 g jauhettua vaniljatankoa
Notkista vuohenjuusto kerman kanssa kulhossa ja sekoita joukkoon loput ainekset. Anna maustua jääkaapissa noin 30 minuuttia ennen tarjoilua.
VALKOSIPULIHERNEET
2 rkl voita
200 g pakasteherneitä
150 g sokeriherneenpalkoja
2 valkosipulin kynttä viipaloituna
1/2 dl tuoretta minttua hienonnettuna
3 tuoretta laakerinlehteä
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
1 dl grillattuja säilykesipuleita (esim. Lidl)
Halkaise sokeriherneet pituussuunnassa. Puolita grillatut sipulit. Kuumenna voi paistinpannulla. Lisää jäiset herneet ja paista hetki. Lisää sokeriherneet, valkosipuli, minttu ja mausteet. Kääntele hetki ja lisää lopuksi sipulit. Tarjoile heti.
Itse etsiskelin noita säilykesipuleita tovin, kunnes muistin, että tuollaisia erikoisia säilykkeitä saa juuri Lidlistä. Luomu Bourbon-vaniljaa saa muuten valmiiksi jauhettuna ainakin Cittarista ja Ruohonjuuresta. Todella kätevä tuote niin leivontaan kuin ruoanlaittoonkin.