Libanonilainen viikonloppu -sarja huipentuu sunnuntain herkulliseen kanaruokaan ja reseptejä penkoessa löytyneeseen Seven Spices Seasoning- mausteseokseen, joka mainitaan monen lähi-idän ruokalajin reseptissä.
LIBANONILAINEN SEVEN SPICES SEASONING -MAUSTESEOS
50 g rouhittua mustapippuria
50 g jauhettua kuminaa
55 g paprikajauhetta
25 g jauhettuja korianterinsiemeniä
25 g jauhettua neilikkaa
10 g jauhettua muskottia
9 g jauhettua kanelia
4 g jauhettua kardemummaa
Sekoita mausteet ja säilytä tiiviissä purkissa valolta suojattuna.
Lauantaina lampaan kanssa tehtiin jo tuota kasvispataa, mutta tuolloin ei ollut vielä käytössä edellämainittua mausteseosta. Täytyy myöntää, että kun mauste sunnuntaina pataan vielä lisättiin, niin ero oli kuin yöllä ja päivällä. Ilman maustetta pata maistuu lähinnä kotoisalta vihannespadalta lanttuineen päivineen. Ei sillä, että siinäkään olisi mitään vikaa. Mutta tähän makumaailmaan tarvitaan kyllä oikeat mausteet.
VIHANNESPATA
2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli hienonnettuna
4 valkosipulinkynttä viipaleina
1 lanttu kuutioituna
1 palsternakka hienonnettuna
2 suurta porkkanaa hienonnettuna
1 munakoiso kuutioina
1 kesäkurpitsa kuutioina
2 tomaattia kuutioina
150 g pieniä herkkusieniä
6 dl kasvislientä (ei pakollinen)
hyppysellinen jauhettua kanelia
1/2 tl paprikajauhetta
1/2 tl mustapippuria
1 tl Seven Spices Seasoning -maustetta
1/2 tl suolaa
Kuumenna oliiviöljy kookkaassa padassa, lisää sipuli ja kuullota matalalla lämmöllä välillä sekoitellen 7-8 minuuttia, kunnes sipuli muuttuu läpikuultavaksi ja hieman väriä. Lisää valkosipuli ja jatka kuullotusta vielä minuutin ajan. Lisää sitten lanttu, palsternakka, porkkana, munakoiso, kesäkurpitsa, tomaatit ja sienet. Peitä pata kannella ja kypsennä 5 minuuttia. Nosta lämpö keskilämmölle, lisää hieman kasvislientä, kanelia, paprikajauhetta, pippuria, Seven Spices -maustetta ja suolaa. Kiehauta seos ja läske lämpöä, peitä kannella ja hauduta 30-40 minuuttia. Maista, säädä maku mieleiseksesi ja tarjoile välittömästi.
Tuosta kasvisliemestä sanon sen verran, että sitä on mielestäni alkuperäisessä reseptissä liikaa. Se tekee pataan liikaa lientä ja laimentaa makuja. Kannattaa siis olla varovainen sen lisäämisen suhteen ja lisäillä vaikka tarvittaessa lisää kypsennyksen aikana jos on tarvetta. Vihanneksista itsestään irtoaa jo melkoisesti nestettä.
LIBANONILAISTA KANAA JA GRANAATTIOMENAA
4 luutonta broilerinrintaleikettä (nahallista)
1 rkl oliiviöljyä
2 kevätsipulia hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 dl granaattiomenamehua
1 rkl kirkasta hunajaa
2,5 cm pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna
1/2 tl jauhettua maustepippuria
1/2 tl jauhettua kanelia
1/2 tl jauhettua muskottipähkinää
hyppysellinen jauhettua neilikkaa
3 rkl sitruunamehua
5 timjaminoksaa
suolaa ja pippuria myllystä
koristeluun:
granaattiomenan siemeniä
hienonnettua korianteria
Lämmitä uuni 190 asteeseen. Sivele broilerit oliiviöljyllä ja mausta suolalla ja pippurilla. Kuumenna paistinpannu ja paista broilereita nahkapuoli alaspäin keskilämmöllä n. 5 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin värin. Käännä ja paista vielä toiselta puolelta 2 minuuttia. Siirrä uunivuokaan.
Laita kaikki jäljellä olevat ainekset (paitsi granaattiomenan siemenet ja korianteri) teholeikkuriin ja hienonna kunnes ainekset ovat täysin sekoittuneet tasaiseksi massaksi. Annostele massa broilereiden päälle ja paista uunissa 20 minuuttia, kunnes broileri on kypsää. Koristele hienonnetulla korianterilla ja granaattiomenan siemenillä.
Tarjoile vihannespadan, hummuksen, tabboulin, sitrussalaatin ja jogurttikastikkeen kera.
JOGURTTIKASTIKE
2 dl luonnon- tai ruoanlaittojogurttia
nippu tuoretta minttua
suolaa
Hienonna minttu ja sekoita jogurttiin. Mausta suolalla.
Anna maustua pari tuntia, mielellän seuraavaan päivään.
Libanonilaisen kanssa muuten maistui oivallisesti tämä Primitivo: