Perinteistä saksalaista ankeriasta

Viikko sitten työmatka suuntasi vaihteeksi Saksaan ja Bremenin kautta Oldenburgiin. Ja koska tyyliini kuuluu tutustua myös paikalliseen ruokakulttuuriin, olin enemmän kuin ilahtunut, kun saksalainen isäntäni halusi tutustuttaa minut paikalliseen herkkuun, ankeriaaseen.
Kukaan paikallisista ei tunnustanut oikein olevansa ihastunut ankeriaan makuun. Sitä kuvailtiin todella voimakkaan kalaiseksi ja hyvin rasvaiseksi.
Ikävä sanoa, mutta ensimmäinen asia joka itselle tuli mieleen oli kohtaus elokuvasta Peltirumpu  (Die Blechtrommel). Siinä ankeriaita kalastettiin Saksan rannikolla hevosenpäillä. Ei välttämättä kaikkein herkullisin mielikuva…

Suuntasimme lounaalle Bad Zwischenahnissa sijatsevaan ulkoilmamuseoon, jossa sijaitseen savustetusta ankeriaastaan tunnettu Spieker-ravintola. Ravintola toimii nimensä mukaisesti 500-vuotiaan rakennuksen ullakolla.

Ankeriasta saa kokonaisena tai fileinä. Valitsin jälkimmäisen. Annoksen nauttimiseen kuuluu rituaali, jossa tarjoilija kaataa snapsikauhoihin naukut ja ne nautitaan lyhyen, hyvin murteellisen saksalaisen dialogin siivittämänä.

http://www.spieker-gaststaette.de/galerie.htm

Itse annos koostui savustetuista ankeriasfileistä, paistetusta perunasta ja munakokkelista. Ei ihan keveimmästä päästä oleva lounas. Maku oli tosiaan hyvin voimakkaasti kalainen. Sanoisin, että itselle tulivat mieleen savusilakat. Ankeriaan maku on jokseenkin viisinkertainen niihin verrattuna. Ja ankerias on todellakin hyvin rasvainen kala. Ateriaan riittää varsin hyvin yksi kokonainen ankerias.
Luonnollisesti koko hoito nautittiin hyvän saksalaisen oluen kera.

Ennen kotiinlähtöä haettiin vielä yksi savuankerias paikallisesta savustamosta kotiinviemisiksi. Voinn kertoa, että turvatarkastuksessa oli virkailijan ilme maksamisen arvoinen kun kerroin, että mulla olisi laukussa yksi \”salamatkustaja\” 😀 Hyvin pääsin kuitenkin läpi.

Ankerias (Anguilla anguilla) on käärmemäinen kala, pituudeltaan normaalisti 40–100 cm ja painoltaan 200–1 500 g, mutta se voi kuitenkin painaa jopa yli kuusi kilogrammaa. Se muuttaa muotoaan elämänsä aikana: nuoria ankeriaita sanotaan toukiksi tai lasiankeriaiksi. Näitä noin viiden sentin pituisia, läpikuultavia otuksia luultiin ensin eri lajiksi, jolloin ankeriaiden luultiin syntyvän aikuisina, ja mitä kummallisimpia tarinoita kerrottiin niiden lisääntymisestä.
Ankeriaat vaeltavat lisääntymisalueelleen Sargassomerelle kutemaan. Ankeriaan toukat kasvavat Sargassomerellä ja matkustavat varttuessaan Pohjois-Eurooppaan Golfvirtaa pitkin. Suomen rannikolle saapuessaan ne ovat jo noin 4-vuotiaita ja 20 cm:n pituisia. Atlantilla elää toinenkin ankeriaslaji, amerikanankerias (Anguilla rostrata). Näitä pidettiin ennen saman lajin eri populaatioina, mutta nyttemmin ne on erotettu eri lajeiksi.
Uusien, jokivesiin vaeltavien ankeriaiden määrä on pudonnut yhteen prosenttiin 1980-lukua edeltävältä tasolta. Koko Euroopan ankeriaskanta on romahtanut ilman yksittäistä selvää syytä. Mahdollisiksi tekijöiksi on arvioitu ylikalastusta, sisämaan elinympäristöjen katoamista, ilmastonmuutosta ja merivirtojen muutosta, tauteja ja saasteita. Uhanalaisuutensa vuoksi ankeriaan pyynti on paikoin kiellettyä. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on määritellyt ankeriaan äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. WWF:n kalaoppaassa ankerias on punaisella listalla. Ankerias lisättiin uhanalaisten eläin- ja kasvilajien kauppaa säätelevän kansainvälisen CITES-sopimuksen liitteeseen II kesäkuussa 2007. Ankeriaan uhanalaisuusluokitus astui voimaan maaliskuussa 2009. Tämän jälkeen ankeriaan kansainvälinen kauppa on sopimusvaltioissa erityisluvanvaraista.
Ankeriasta syödään paljon Saksassa, Englannissa ja Virossa. Ankerias on erittäin vahva ja sitkeähenkinen, minkä lisäksi se osaa kiemurrella myös taaksepäin. Se kaivautuu usein nuorena hiekan sekaan. Ankerias voi elää hyvin vanhaksi, vanhin tunnettu yksilö saavutti akvaariossa 88 vuoden iän. Luonnossakin ne voivat elää 30-vuotiaiksi.
Ankeriaan veri aiheuttaa monille iho-oireita ja ärsyttää etenkin haavoja. Ärsytystä aiheuttavat proteiinit hajoavat n. 50–70 °C:n lämpötilassa.
Pian kuoriutumisensa jälkeen leptocephalus-toukka nauttii ensiateriansa ruskuaispussistaan. Sitten se siirtyy syömään mikroskooppisen pientä planktonia. Toden teolla ankerias alkaa kuitenkin syödä ja kasvaa vasta Euroopan makeissa vesissä. Petoja välttääkseen se aterioi yöllä. Suurehkot ankeriaat saalistavat äyriäisiä, hyönteisiä ja jopa toisia kaloja. Erityisesti ne pitävät kuolleista tai kuolevista eläimistä. (Lähde: Wikipedia)