Ankka on ehdottomasti yksi lempiraaka-aineistani. Fenkolia taas tulee käytettyä liiankin vähän. Nuo kaksi sopivat yhteen kuin valettu ja appelsiini antaa ruoalle hienon aromin.
Samalla tuli testattua Sveitsintuliaisina saamani Alessin puinen sitruspuserrin. Toimii ehkä pienempien sitrusten kuin appelsiinin kanssa paremmin. Mutta onhan se style…
ANKANRINTAA JA APPELSIINIFENKOLIA
(kahdelle)
2 tuoretta ankan rintafilettä
suolaa myllystä
mustapippuria (tai Jaavanpippuria) myllystä
3/4 tl tähtianista hienoksi jauhettuna
1 iso fenkoli
1 salottisipuli hienonnettuna
oliiviöljyä
2 appelsiinin mehu
1 rkl hunajaa
suolaa myllystä
mustapippuria (tai Jaavanpippuria) myllystä
1-1,5 dl kuohukermaa
Ota ankanrinnat temperoitumaan noin tunti ennen valmistusta. Tee nahkapuolelle veitsellä ristikuvioviillot, jotka ulottuva juuri ja juuri lihaan saakka. Mausta nahkapuoli suolalla, pippurilla ja tähtianiksella. Anna maustua temperoitumisen ajan.
Laita ankanrinnat kylmälle pannulle nahkapuoli alaspäin ja laita liesi keskilämmölle. Kypsennä hiljalleen, kunnes lähes kaikki rasva on sulanut ja nahka on kauniin ruskeaa ja rapeaa. Käännä rinnat ja kypsennä vielä muutama minuutti, kunnes pinta saa kauniin värin. Varo kuumaa ankanrasvaa!
Ota rintafileet pannulta ja kääri heti tiiviisti jälkikypsymään ja lepäämään kahden foliokerroksen sisään.
Puhdista fenkolista tummat uloimmat lehdet, vihreät varret ja tumma kanta. Leikkaa fenkoli pitkittäin neljään osaan. Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja kuullota hienonnettua salottia ja fenkolia hetki. Lisää appelsiinimehu, hunaja, suola ja pippuri. Hauduta kannen alla hiljalleen 15 minuuttia, eli kunnes fenkoli on pehmennyt. Itse käytin keitinliemessä ranskalaista laventelihunajaa.
Ota fenkolit syrjään kattilasta. Siivilöi liemi pienempään kasariin ja lisää kerma. Keitä lientä kasaan, kuunes se sakeutuu hieman. Maista ja säädä maku tarvittaessa.
Lämmitä lautaset ja asettele niille fenkolia. Siivuta ankanrinnat n. sentin puolentoista paksuisiksi siivuiksi hieman vinosti leikaten. Lihan pitäisi olla kauniin punertavaa, muttei kuitenkaan veristä.
Asettele ankkaa fenkolin vierelle reilu annos. Kaada päälle runsaasti appelsiinikastiketta.
Itse paistoin ankanrasvassa lisukkeeksi myös pensaspapuja.