Sunnuntaina Itiksen Stockmannilla sai kokea pitkästä aikaa hyvää asiakaspalvelua. Pelmahdin lihatiskille tietämättä mitä illalla lautaselle laittaisi. Siinä sitä tutkailin hetken hevosen sisäfilettä, mutta jätin väliin koska se oli meksikolaista. Itse suosin vain ja ainoastaan suomalaista hevosta. Ihan eettisistä syistä.
Lihamestari otti kuitenkin oivasti ohjat käsiinsä ja opasti tarjouksessa olleiden vasikanlihojen ääreen, jotka olivat kaikki puoleen hintaan. Siinähän tuli ihan valinnan vaikeus meikäläiselle. Lopulta päädyin kokonaiseen sisäfileeseen ja kilon palaan keittolihaksi sopivaa lapaa.
Itse keitin lihan jo edellisenä iltana muun ruoanlaiton ohessa, joten seuraavana iltana oli töistätullessa helppo kietaista kunnon soppa kasaan.
Fileen kohtalon kerron tuonnempana mutta nyt tehdään sitä rehellisintä suomalaista kotiruokaa, lihakeittoa. Ja tällä kertaa ehkä vähän fiininpänä versiona vasikanlihasta. Sama resepti toki onnistuu ihan normaalista naudanlihastakin. Kannattaa kuitenkin aina panostaa lihan keittämiseen, sillä silloin siitä tulee upean mureaa ja maukasta.
Vasikka on Suomessa aika vähän käytetty ja huonosti saatavilla, päinvastoin kuin vaikkapa Sveitsissä, jossa se on hyvin yleinen raaka-aine.
VASIKANLIHAKEITTO
n. 1 kg luullista (vasikan) naudan lapaa tai etuselkää
vettä
1 iso sipuli
1 1 iso porkkana
pala juuriselleriä
1 varsisellerin varsi
pari persiljanoksaa
10 maustepippuria
2 laakerinlehteä
1-2 pitkäpippuria (aasiakaupasta)
1 rkl suolaa
Lihan siivilöity keitiliemi
800-900 g juureksia:
perunaa, lanttua, porkkanaa
pala palsternakkaa
pala juuriselleriä
pala purjoa tai muutama kevätsipuli
persiljasilppua
Poista lihasta kaikki ylimääräiset kalvot ja sidekudokset. Laita liha kattilaan ja lisää kylmää vettä niin että liha peittyy. Kun vesi alkaa kiehua, alkaa pinnalle muodostua vaahtoa, joka kuoritaan pois lusikalla tai reikäkauhalla. Jatka niin kauan kun vaahtoa ei enää muiodostu ja liemi on kirkasta. Mikäli vaahtoa ei poista, tulee lihasta kitkeränmakuista ja liemestä sameaa.
Lisää sitten kiehuvaan liemeen lohkotut sipuli, porkkana, juuriselleri ja varsiselleri sekä mausteet. Lisää myös kiehuvaa vettä, mikäli tarvis. lihan pitäisi juuri ja juuri peittyä.
Anna lihan hautua hiljalleen kannen alla poreillen 1,5 tuntia. Aikuista nautaa saa keittää ainakin 2 tuntia. Lisää vettä välillä jos tarvetta. Maista myös suolan määrä. Lihan voi jättää keittoajan jälkeen vielä toviksi muhimaan lämpimään liemeen. Lihan tulisi olla mureaa ja lähes hajota säikeiksi.
Kuori ja kuutioi juurekset. Pese ja viipaloi purjo tai kevätsipuli. Ota liha liemestä ja kuutioi se sopiviksi suupaloiksi. Siivilöi keitinliemi talteen kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää kuutioidut kasvikset ja keitä 10 minuuttia. Lisää sen jälkeen lihakuutiot ja kiehauta vielä hetki. Lisää lopuksi runsaasti persiljasilppua.
Nauti hyvän ruisleivän ja voin kera.