Tänä vuonna pääsiäisaterialla nautittiin vasikansisäfilettä, jota sattui löytymään Food Market Herkun Hullujen Päivien valikoimista hyvään hintaan. Vasikkaa on harvoin tarjolla ja viimeksi herkuttelimme vasikan ulkofileellä kummitätini syntymäpäivillä viime vuoden lopulla.…
Vasikka
-
-
JälkiruokaJuomatKakkuKastikeKasvisruokakeittoLeivontaLihaViini
Kummitädin ikimuistoinen 70-vuotis yllätysillallinen
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariViime viikonlopun vietimme miniloman merkeissä Turussa sekä lähiseudulla Piikkiössä, jossa asuu kummitätini, jonka yllätyssynttäreitä olimme serkkuni kanssa suunnitelleet jo hyvän aikaa. Juonessa ja hengessä olivat olleet mukana myös tyttäreni ja…
-
LihaRavintolatsalaatti
Tunnelmia Nokan pientilatorilta, mehevää vasikanpaistia, palsternakkaa ja kanttarelleja
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariViikonloppuna vietettiin jo seitsemättä kertaa Helsingin Katajanokalla ravintola Nokan tiloissa pientilatoritapahtumaa, johon oli kokoontunut pieniä ruokatuottajia ympäri Suomea. Tapahtuman kantavia teemoja ovat kotimaisuus, puhtaat raaka-aineet ja ekologisuus. Sinne suuntasimme mekin…
-
gluteenitonLiha
Mehevä vasikan picanha-paisti uunikasviksilla.
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariTänään silmiini sattui aiheeseen sopivasti uudissana joka on vegaanin vastakohta – lihaani. Hymähdin itsekseni kun mietin miten kaikki pitää aina laittaa omiin siiloihinsa syömisenkin mukaan. No tuskinpa ne lihaanit nyt…
-
Oheinen helppo kaalilisäke käy kumppaniksi melkeimpä mille tahansa ja sen voi toki valmistaa myös halutessaan ilman pekonia. Tosin samalla häviää se \”carbonara\” 😉 Mutta kermainen savoijinkaali on ihan yhtä herkullista.…
-
KasvisruokaLiha
Vasikankyljykset Provencal ja Aura-punajuuripaistos
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariLöysin yhdelle lempijuureksistani taas yhden uuden reseptin kaverini kautta. En ollutkaan aiemmin yhdistänyt Aura-juustoa ja punajuurta näin herkullisella tavalla. Lisäke käy mainiosti kumppaniksi niin lihalle kuin kalallekin ja miksei osaksi…