Etusivu » Mehevä vasikan picanha-paisti uunikasviksilla.

Mehevä vasikan picanha-paisti uunikasviksilla.

Kirjoittaja: Kulinaari
Mehevä vasikan picanha-paisti uunikasviksilla

Tänään silmiini sattui aiheeseen sopivasti uudissana joka on vegaanin vastakohta – lihaani. Hymähdin itsekseni kun mietin miten kaikki pitää aina laittaa omiin siiloihinsa syömisenkin mukaan. No tuskinpa ne lihaanit nyt ihan niin jyrkkiä ovat kuitenkaan. Kyllä siihen lihan kylkeen aina jotain vihannestakin eksyy tavalla tai toisella. Toivon ainakin niin. Itse olen ainakin sekaani. Ja kukin syököön omasta puolestani vaikka pieniä kiviä kunhan ei puutu muiden syömisiin tai syömättä jättämisiin.

Mutta palataan tuonne kyökin puolelle hyvän paistin äärelle. Eikä ihan minkä tahansa paistin vaan upean vasikan picanha-paistin, jota kokeilin valmistaa nyt ensimmäistä kertaa.

Picanha on erityisesti Brasiliassa suosittu kolmionmuotoinen ruohonosa naudan kankun yläosasta. Se on erittäin mureaa ja voidaan kypsentää niin uunissa kuin grillissäkin. Picanhan erityispiirteisiin kuuluu makurasvakerros paistin pinnalla, joka antaa lihalle mahtavasti makua ja pitää sen mehevänä. Näin hyvä liha ei vaadi mausteeksi juuri muuta kuin suolaa ja mustapippuria. Muita makuja voi kylkeen tuoda sitten lisukkeilla.

Itse valmistin picanhan ihan perinteiseen tapaan uunissa kasvisten kera paahtaen. Kaikki valmistuu kätevästi samassa vuoassa parissa tunnissa.

VASIKAN PICANHA-PAISTIA, PAAHDETTUA PERUNAA JA FENKOLIA

1 kg vasikan picanha-paistia
suolaa
mustapippuria myllystä
1 rkl kirkastettua voita
1 rkl oliiviöljyä

1 fenkoli lohkoina
6-8 perunaa lohkoina (yleisperuna tai kiinteä)
1 valkosipuli kuorittuina kynsinä
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistusta. Leikkaa rasvakerrokseen ristikkäisviillotukset, mutta älä leikkaa lihaan saakka. Mausta paistin pinta kauttaaltaan välittömästi runsaalla suolalla ja pippurilla hieroen mausteen voimakkaasti lihan pintaan. Laita uuni lämpiämään 190 asteeseen.

Levitä laakean uunivuoan pohjalle hieman oliiviöljyä ja levitä vuokaan peruna- ja fenkolilohkot sekä valkosipulin kynnet tasaiseksi kerrokseksi. Mausta suolalla ja pippurilla.

Kuumenna paistinpannulla voi sekä öljy ja ruskista paisti kauttaltaan. Laita paisti rasvapuoli ylöspäin kasvisten päälle ja laita paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan. Kypsennä uunissa kunnes mittari näyttää 53-55 astetta. tähän menee noin reilu tunti. Ota paisti pois vuoasta ja kääri folioon lepäämään.

Sekoita kasviksia vuoassa hieman ja laita kasvikset vielä paahtumaan uuniin ylätasolle ja nosta uunin lämpötila 200 asteeseen. Paahda kunnes kasvikset ovat napakan kypsiä, eli noin 30 minuuttia lisää. Kypsyyttä kannattaa kokeilla välillä.

Leikkaa paisti siivuiksi poikkisyin ja tarjoile paahdettujen perunoiden ja fenkolin kera. Itse käytin kastikkeena Kavlin Eriks chili-bearnaisekastiketta jota olin saanut kokeiltavaksi. Kokonaisuuteen sopii myös raikas vihersalaatti.

Ja tokihan piti viikonloppuna ostettuja kuvauslautasia päästä kokeilemaan, joten annoksesta on nyt pari väriversiota.

 

You may also like

2 kommentia

Nimetön 25/07/2017 - 17:55

Lihaani lienee aika erikoista rotua – pääasiallisesti lihaa ravintonaan käyttivät uuden mantereen karjanajajat, ja hekin vai karjaa ajaessaan. Minä ilmoitan aina olevani sekaani, ts. syön lihaa, mutta myös kalaa, äyriäisiä, kasviksia, juureksia, sieniä, viljatuottaite. Lihan osuus on merkittävä, mutta ei dominoiva.

Vastaa
Nimetön 25/07/2017 - 17:55

Lihaani lienee aika erikoista rotua – pääasiallisesti lihaa ravintonaan käyttivät uuden mantereen karjanajajat, ja hekin vai karjaa ajaessaan. Minä ilmoitan aina olevani sekaani, ts. syön lihaa, mutta myös kalaa, äyriäisiä, kasviksia, juureksia, sieniä, viljatuottaite. Lihan osuus on merkittävä, mutta ei dominoiva.

Vastaa

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: