Yhteistyössä Viinilinnan kanssa.
Alkutalven lauantai-ilta, hyvä pihvi-illallinen ja lasissa upea The Wanted Ranger Syrah -punaviini.
Asiat eivät voisi olla juurikaan paremmin!
Aamupäivällä kävimme hakemassa kunnon kotimaista pihvilihaa Hakaniemen hallin Reinin lihasta. Lisukkeiden Rosamunda-perunoita pitikin sitten metsästää jo muualta, ja aika pieniä olivat poloiset marketissakin. Lieneekö kuiva ja kuuma kesä näivettänyt sadon.
Täyteläisen viinin kumppaniksi valmistimme rehdin rouhean pihviaterian naudan sisäfileestä, parmesaaniperunoista ja punaviinikastikkeesta.
Alkuun meinasi laiskottaa ja kastike piti ostaa valmina, mutta onneksi mitään kelvollista ei ollut tarjolla, niin tein punaviinikastikkeen luottoreseptilläni.
Kyllä kannatti. Päätinkin, että teen kastikepohjaa parin desin eriä varastoon pakastimeen ja suurustan tarpeen mukaan. Tällä kerralla suurustin kastikkeen tummalla Maizena-suurusteella, joka toimii paremmin kuin vehnäjauho.
Punaviinikastikkeessa käytin viiniperheen isoveljeä, The Wanted Zin -punaviiniä.
PARMESAANIPERUNAT (2:lle)
2-4 Rosamunda-perunaa
1/4 tl valkopippuria myllystä
1,5 dl maitoa
50 g voita
2 dl parmesaaniraastetta
1 tl suolaa
ruohosipulia hienonnettuna
Pese perunat huolellisesti (ainakin jos aiot syödä kuoret) ja pistele kuoreen esim tikulla muutama reikä.
Kypsennä perunat kokonaisina uunissa 180-200 asteessa, kunnes ovat täysin pehmeitä. Matalammassa lämmössä 2 tuntia ja korkeammassa 1-1,5 tuntia. Kypsyyden saa kokeiltua kätevimmin puisella ohuella cocktailtikulla. Jos oikein kiire tulee, niin kypsennys onnistuu myös mikrossa noin 12-15 minuutissa.
Halkaise kypsät, täysin pehmeät perunat terävällä veitsellä. Tässä kannatta varautua paksuin hansikkain tai muten suojata näppinsä, sillä kuumiahan nuo perhanat ovat!
Lusikoi perunoiden pehmeä sisus kulhoon, niin että kuoret jäävät ehjiksi. Mussaa peruna haarukalla rouheaksi massaksi. Sekoita joukkoon maito, voi, 1,5 dl parmesaaniraastetta ja mausta suolalla. Maista seosta ja säädä maku. Lisää tarvittaessa maitoa, jos seos on liian kuivaa.
Lusikoi massa takaisin perunankuoriin ja ripottele pinnalle loput parmesaanista. Paahda 200 asteisessa uunissa ja mielellään ylävastusten alla, kunnes pinta saa kauniin värin ja kuoret rapeutuvat.
Ripottele halutessasi pinnalle hienonnettua ruohosipulia.
NAUDAN SISÄFILEEPIHVIT (2:lle)
noin 200 g naudan sisäfileepihvi per syöjä
nokare voita
1 rkl rypsiöljyä
Maldon merisuolahiutaleita
mustapippuria myllystä
Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen paistamista. Kuumenna uuni 180-200 asteeseen.
Kuumenna pannulla voi ja rypsiöljy, kunnes voi ruskistuu hieman.
Ruskista pihvit noin minuutin verran molemmin puolin, kunnes pinta saa kauniin paistopinnan.
Mausta pihvit suolalla ja mustapippurilla.
Loppukypsennä uunissa, kunnes lihan sisälämpötila saavuttaa 48 astetta (raaka), 55-58 astetta (medium) tai 65-70 astetta (kypsä).
Anna pihvien vetäytyä folioon käärittynä noin viitisen minuuttia ennen tarjoilua.
Herkullisen voimakas ja moderni The Wanted Ranger Syrah
Illan ehdoton tähti oli The Wanted -viiniperheen uusin tulokas, Suomessakin suursuosion saavuttanut The Wanted Ranger Syrah.
Keskitanniininen, täyteläinen ja savuinen Ranger on parhaimmillaan sielukkaiden liharuokien, kuten riistan, grilliruoan ja kunnon pihvien ja patojen seurassa. Kokeile myös juustojen kanssa.
Mehevässä ja hilloisessa viinissä voi aistia tummaa kypsää kirsikkaa ja orvokkia. Tuoksussa on savuisuutta ja niin ikään tummia marjoja.
Erikoisuutena on viiniin lisätty pieni määrä Viogner-valkoviiniä, josta pullon ilmaus \”with a splash of white\”.
The Wanted Ranger -nimen takana on tarina Kalifornian \”The Rhône Rangers\”:ta – amerikkalaisista pioneereista, jotka 1980-luvulla non-profit hengessä markkinoivat Rhône-laakson viinejä.
Joukko lainasi nimensä tutusta western-hahmosta The Lone Rangerista.
Tästä syntyi myös idea tälle uudelle The Wanted -punaviinin tyylikkäälle ilmeelle.
Tarjoilulämpötila +10-12 astetta
Hinta Alkossa 14,98 €
Valviran antaman ohjeistuksen mukaisesti alkoholia koskevia kommentteja ei julkaista.
Muut kommentit ovat tuttuun tapaan erittäin tervetulleita.
Hyvää itsenäisyyspäivää toivottaen,
4 kommentia
Oi, näyttää ihanalta. Täydellisen näköinen kastike!
Kiitos! Luotto-ohje ei petä koskaan. Mukavaa joulun odotusta.
Oi, näyttää ihanalta. Täydellisen näköinen kastike!
Kiitos! Luotto-ohje ei petä koskaan. Mukavaa joulun odotusta.