Sain kokeiltavaksi Dovganin munakoisosäilykkeitä ja päätin kokeilla niistä valmistettua kasvislasagnea. Käytin kasviskastikkeeseen kahta eri tuotetta; munakoisoa tomaattikastikkeessa sekä paistettua munakoisoa. Kumpikin tuote on pakattu kunnon kokoiseen purkkiin joten niistä syntyy hyvä määrä raikkaan makuista kastiketta käden käänteessä. Maustoin kastikken Adjikalla jolloin siihen saa myös mukavaa potkua.
Lasagnen voi myös maustaa pehmeämmin yrttejä käyttämällä.
Kaivoin myös pakkasesta purkillisen tatteja antamaan makua ja rakennetta. Ja ovathan ne myös oleellinen osa itä-eurooppalaista ja venäläistä keittiötä.
Oikeastaan tässä reseptissä työläin vaihe on juustokastikkeen valmistus. Muutoin pärjää pelkällä ainesten sekoittelulla ja kokoamisella.
Mitään kevyttä kasvisruokaahan tämä ei todellakaan ole, mutta ollaanpa nyt hieman armollisempia itseämme kohtaan välillä ja herkutellaan.
Proteiiniahan tähän ruokaan saa helposti lisättyä käyttämällä Härkistä, nyhtökauraa tai Mifúa kastikkeen seassa.
MUNAKOISO-TATTILASAGNE
1 prk (530 g) Dovgan munakoiso tomaattikastikkeessa
1 prk (530 g) Dovgan paistettu munakoiso
1/3 prk Adjika-kastiketta (tai oman maun mukaan)
2-3 dl tatteja (sulatettuna pakkasesta ja valutettuna)
mustapippuria myllystä
1 L maitoa kiehautettuna
50 g voita
1 dl vehnäjauhoja
175 g mozzarellaraastetta
hieman muskottipähkinää raastettuna
valkopippuria myllystä
täysjyvä lasagnelevyjä
80-100 g mozzarellaraastetta
noin 20x30x5 cm uunivuoka
Laita uuni lämpenemään 190 asteeseen. Sekoita kulhossa munakoisosäilykkeet, Adjika ja mausta pippurilla. Kuumenna paistinpannu ja lämmitä tattipalat nopeasti kuivalla pannulla kunnes enin neste on haihtunut. Sekoita sienet munakoisoseoksen joukkoon.
Juustokastiketta varten kiehauta maito. Sulata paksupohjaisessa kattilassa voi, mutta älä anna sen ruskistua. Sekoita voikkoon jauhot ja sekoittele hetki ruskistamatta. Lisää kuumaa maitoa kokoajan sekoittaen ensin noin puolet ja kun seos alkaa saostua sekoita loppu maito. Anna kiehua hiljalleen parisen minuuttia ja sekoita joukkoon juustoraaste. Ota kastike liedeltä ja mausta.
Lusikoi vuoanpohjalle hieman kasviskastiketta ja lado päälle kerros lasagnelevyjä. Lisää sitten taas kerros kasviskastiketta, levitä sen päälle juustokastiketta ja uusi kerros pastalevyjä. Jatka näin parin kerroksen verran ja levitä päälimmäisten pastalevyjen päälle vielä kerros juustokastiketta ja ripottele pinnalle juustoraastetta.
Paista uunin alatasolla noin 45 minuuttia. Ota sen jälkeen uunista lämpö pois ja anna hautua jälkilämmöllä vielä noin 15 minuuttia. Ota uunista ja anna vetäytyä vartin verran ennen tarjoilua.
Lasagne vain paranee seuraavien päivien aikana, joten kannattaa tehdä kerralla enemmänkin.