Olivier-salaatti on venäläinen klassikkosalaatti, joka on suosittu niin Venäjällä, entisissä neuvostovaltioissa kuin lukuisina versioina muuallakin maailmalla. Alunperin Olivier-salaatti kehitettiin 1860-luvulla moskovalaisessa Hermitage-ravintolassa työskennelleen belgialaisen keittiömestarin Lucien Olivierin toimesta. Salaatista tuli…
venäläinen
-
-
Sain kokeiltavaksi Dovganin munakoisosäilykkeitä ja päätin kokeilla niistä valmistettua kasvislasagnea. Käytin kasviskastikkeeseen kahta eri tuotetta; munakoisoa tomaattikastikkeessa sekä paistettua munakoisoa. Kumpikin tuote on pakattu kunnon kokoiseen purkkiin joten niistä syntyy…
-
BroileriJuomatKalaKasvisruokaPikkusuolaisetsalaattiTUOTETESTI
Street Foodia venäläisittäin
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariEtniset ruuat ovat valloittaneet kotikeittiöt ja näkyvät yhä enemmän myös katuruokana food truckien ansiosta. Venäläinen keittiö elintarvikkeineen sen sijaan on ainakin itselleni jäänyt hieman etäiseksi. Tähän tuli kerralla muutos yhteistyössä…
-
Pimeään lokakuun iltaan saa kummasti lämpöä hellivän herkullisella borssikeitolla. Tämä on todella helppo ja edullinen arkiruoka. Ja mikä parasta, käytössä kaikkia kaugen parhaita antimia. BORSSI (5:lle) 500 g punajuurta 2…