Melko mittavassa keittokirjakokoelmassani on muutamia helmiä joihin tulee tartuttua turhankin harvoin. The Hummingbird Bakery keittokirjan ollessa kyseessä syynä on lähinnä se, että tuskin pääsisin enää kulkemaan ovista jos tekisin kirjan herkkuja useammin.
Tällä kerralla oli hyvä syy tarttua ja käyttää pois rapujuhlien voileipäkakusta yli jäänyt tuorejuusto ja keksipaketin puolikas kaappia täyttämästä. Taisi olla samalla myös ensimmäinen kerta kun valmistin paistettua juustokakkua.
Niin kuin kaikki klassikkoreseptit tämäkin on hyvin yksinkertainen ja lopputulokseltaan erittäin herkullinen.
Vinkkinä mainittakoon, että varaa paistoa varten vuokaa suurempi uuninkestävä astia, johon voit laittaa kakun vesihauteeseen kypsymään. Kakku valmistetaan 23 sentin irtopohjavuokaan.
CHOCOLATE CHEESECAKE by Hummingbird Bakery,
SUKLAAJUUSTOKAKKU
900 g maustamatonta tuorejuustoa
190 g sokeria
1 tl jauhettua vaniljatankoa
4 kananmunaa
200 g tummaa suklaata (70 %) sulatettuna
pohja:
200 g Digestive-keksejä
2 rkl kaakaojauhetta
150 g voita sulatettuna
Vuoraa 23 sentin irtopohjavuoka leivinpaperilla. Kuumenna uuni 150 asteeseen.
Jauha keksit teholeikkurissa hienoksi ja lisää kaakaojauhe ja voisula, sekoittaen sen jälkeen vielä seos tasaiseksi massaksi.
Levitä keksimassa vuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi sormin painellen. Laita vuokaa kylmään odottaman täytteen valmistumista.
Sulata suklaa vesihauteessa. Laita tuorejuusto, sokeri ja vanilja kulhoon ja vatkaa pehmeäksi massaksi. Lisää munat yksitellen vatkaten hyvin kunkin jälkeen.
Sekoita hieman tuorejuustomassaa sulan suklaan joukkoon temperoidaksesi sen. Vatkaa seos sen jälkeen hyvin tuorejuuston joukkoon.
Kaada kakkuseos vuokaan ja laita vuoka isompaan astiaan johon kaadat kuumaa vettä 2/3 kakkuvuoan korkeudesta. Paista 40-60 minuuttia. Kakun kypsyyttä kannattaa alkaa seurata tarkemmin 40 minuutin jälkeen, ettei kakku pääse ylikypsymään. Kakun tulisi uunista otettaessa olla edelleen keskeltä hieman hyllyvä.
Jäähdytä kakku ja laita kylmään tekeytymään seuraavaan päivään.
Poista kakku varovasti vuoasta tarjoilulautaselle. Leikkaa terävällä veitsellä.
Nauti kermavaahdon ja vaikkapa vadelma- tai granaattiomenakastikkeen kera.
Voit myös koristella kakun pinnan kuivatulla vadelmalla tai vaikka syötävillä kukilla. Itse käytin saamiani kuivattuja kehäkukan terälehtiä.
Samasta kirjasta menee kyllä pikimmiten kokeiluun myös alkuperäinen New York Cheesecake.
12 kommentia
Oioi tätä on testattava 😍😋
nam, tätä täytyykin tehdä!
ÄÄÄ, mun pitäis alkaa laihikselle ja tyyppi vaan sitten tämmösiä laittelee eetteriin 😀 Pakko napata ohje talteen ja tehdä vaikka jouluna 🙂
Mä haluisin kyl perustelut tolle isompaan astiaan laittoa ja veden käyttöä? Jättääkö kakun mehukkaammaksi vai..? 🙂
Vesihauteessa kypsennys on varsin normaali uunissa kypsennettävälle juustokakulle. Samaan tapaan valmistetaan mm. Crème Brûlée. Vesihaude pitää uunin ilman kosteana ja kypsentää kakun hellemmin. Kakusta tulee mehevämpi eikä massa halkeile. Vesihaude myös kypsentää vaikka uuni olisi jo laiettu pois päältä.
Mää en kestä! Pakko kokeilla <3
Oioi tätä on testattava 😍😋
nam, tätä täytyykin tehdä!
ÄÄÄ, mun pitäis alkaa laihikselle ja tyyppi vaan sitten tämmösiä laittelee eetteriin 😀 Pakko napata ohje talteen ja tehdä vaikka jouluna 🙂
Mä haluisin kyl perustelut tolle isompaan astiaan laittoa ja veden käyttöä? Jättääkö kakun mehukkaammaksi vai..? 🙂
Vesihauteessa kypsennys on varsin normaali uunissa kypsennettävälle juustokakulle. Samaan tapaan valmistetaan mm. Crème Brûlée. Vesihaude pitää uunin ilman kosteana ja kypsentää kakun hellemmin. Kakusta tulee mehevämpi eikä massa halkeile. Vesihaude myös kypsentää vaikka uuni olisi jo laiettu pois päältä.
Mää en kestä! Pakko kokeilla <3