Taas on se aika kun kesäkurpitsaa pursuaa ovista ja ikkunoista. Kasvimaan omaavat kiikuttavat ylimääräisiä työkavereilleen ja kaupastakin sitä saa jo polkuhintaan.
Tähän ruokaisaan lasagneen saa helposti uppoamaan monta yksilöä ja kannattaakin tehdä kerralla vaikka tuplasatsi, koska tämä katoaa parempiin suihin alta aikayksikön!
Lasagnen voi valmistaa myös lihattomana versiona vaihtamalla jauhelihan esimerkiksi soijarouheeseen, nyhtökauraan, sieniin tai tekemällä pelkästään sakean tomaatti-kasviskastikkeen.
Kesäkurpitsoista ei kannata käyttää kuin kiinteämmät osat, sillä siemeniä sisältävä sisäosa tekee rakenteesta helposti vetisen. Siivutus onnistuu hyvin juustohöylällä tai vaikkapa mandoliinilla. Vakaakätinen onnistuu myös terävällä leveällä veitsellä.
Siivujen tulisi olla noin 1-2 milliä paksuja. Tasakokoisuudella ei ole mitään merkitystä sillä siivuja ladotaan limittäin pari kerrosta päällekkäin.
Ohjeessa mainitaan valutettu tomaattimurska. Ylimääräisen nesteen poistaminen etukäteen ei ole välttämätöntä, mutta ainakin suosittelen hauduttamaan tomaattikastikkeen mahdollisimman sakeaksi. Muuten lopputuloksesta tulee hyvin vetistä.
Tämä lasagne on rakenteeltaan kivan rapea ja se sopii gluteenitonta ja viljatonta ruokavaliota noudattaville.
KOLMEN JUUSTON KESÄKURPITSALASAGNE
3-4 isoa kesäkurpitsaa siivutettuna
250 g ricottaa
2-3 kananmunaa
90 g parmesaania raasteena
1 iso sipuli hienonnettuna
400 g naudan jauhelihaa (vähärasvaista)
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
n. 800 g tomaattimurskaa (valutettuna)
n. 200 g mozzarellaa raasteena
0,5 tl suolaa
mustapippuria myllystä
yrttejä tuoreena tai kuivattuna (esim. basilikaa, timjamia, rakuunaa, lipstikkaa)
pinnalle mozzarella- ja parmesaaniraastetta
uunivuoka n. 30×20 cm
Lämmitä uuni 175 asteeseen.
Sekoita kulhossa keskenään ricotta, parmesaaniraaste ja kananmunat tasaiseksi seokseksi.
Ruskista jauheliha ja lisää hienonnetut sipulit kuullottumaan kun liha on hieman ruskistunut. Lisää tomaattimurska, mausteet ja anna hautua kunnes kastike on mukavan sakeaa. Maista ja säädä makua tarvittaessa.
Aloita levittämällä uunivuoan pohjalle kerros tomaattikastiketta. Lado päälle kesäkurpitsasuikaleita hieman limittäin. Lado päälle toinen kerros poikittaiseen suuntaan myös hieman limittäin.
Levitä päälle puolet juustoseoksesta ja ripottele sen päälle mozzarellaraastetta. Levitä sitten puolet tomaattikastikkeesta. Toista järjestys ja lado päälimmäiseksi kesäkurpitsakerrokset. Ripottele pinnalle mozzarella- ja parmesaaniraastetta.
Paista noin tunti kunnes pinta on saanut kauniin värin. Ota uunista anna vetäytyä noin 15-30 minuuttia ennen tarjoilua. Lasagne senkun paranee seuraavaksi päiväksi.
Itseasiassa jos maltat odottaa niin kauan on herkku on imenyt itseensä kaikki ylimääräiset mehut ja mehevöitynyt parhaimmilleen. Sitten vain lämmitys uunissa tai paloina mikrossa ja herkkuhetki on valmis.