Nizzan alueelta kotoisin oleva pissaladière, eli kotoisammin sipuli-anjovispiiras, tehdään perinteisesti pizzataikinaa paksummalle hiivaleipätaikinapohjalle. Aito pissaladière sisältää runsaasti lähes soseeksi karamellisoitua sipulia, oliiveja, valkosipulia ja anjovista. Jälkimmäinen voi olla myös \”pissalat\” -anjovistahnaa.
Kuten aiemminkin, lähdin etsimään inspiraatiota ihan toiseen asiaan ja päädyin tekemään jotain ihan muuta. Haussa oli yrttimaustettu briossi-resepti ja päädyinkin katalonialaiseen ruokablogiin, jossa oli oheinen briossipohjalle tehty pissaladière-resepti. Katalaani ei itseltäni oikein suju, mutta Google-kääntäjä sai reseptistä sen verran ymmärrettävän version aikaiseksi, että uskalsin lähteä sitä kokeilemaan.
Itselläni ei sattunut olemaan anjoviksia kotona, mutta jääkaapista löytyi purkinloppu sardelleja. Ei ne nyt niin kovin erilaiselta maistu kumminkaan.
Reseptistä tulee briossi-taikinaa kahteen piirakkaan. Koska kalaa riitti vain yhteen, muokkasin reseptiä siten, että toisessa anjoviksen tilalla on pekoniviipaleita. Ei ollenkaan hullumpi ratkaisu näin jälkikäteen arvioituna.
Vaikka itse sanonkin, oli lopputulos aivan upean mehevä. Itse pidin enemmän pekoni-versiosta. Tuo sardelli tuli ehkä vähän liiankin terävästi esiin. Ehkä sitä pitää laittaa vähemmän. Jokainen makunsa mukaan.
Resepti tuntui itsestänikin alkuun todella monimutkaiselta, mutta siinä tehdessä huomasin, ettei tämä nyt niin hankalaa ollutkaan. Hyvän eteen täytyy välillä nähdä vähän vaivaakin.
BRIOSSI-PISSALADIÈRE (4:lle)