Etusivu » Karamellibroileri

Karamellibroileri

Kirjoittaja: kulinaari
Karamellibroileri
Viimekertaisesta mango-nuudelisalaatista jäi vielä seuraavallekin aterialle. Samaisesta Maku-lehdestä poimin sen seuraksi kutkuttavan hyvännäköisen ja herkulliselta kuulostavan karamellibroilerin. Tämä sopi varsinkin tällaiseen siivouspäivään, jolloin ruoan sai jättää rauhassa uuniin muhimaan vaadituksi kolmeksi tunniksi. En olekaan ennen käyttänyt broiskun kypsentämiseen ihan näin paljon aikaa. Mutta lopputulos kyllä palkitsee, sillä liha on upean mehukasta.
Reseptin karamellikastike on varsinainen löytö! Tätä tulen kyllä testaamaan useampaakin grilliherkkuun kesän mittaan. Varsinkin kun se sisältää yhtä lempimaustettani tähtianista!

GRILLATTU KARAMELLIBROILERI

(4 annosta)
n. 1 kg luullista broilerin rintaleikettä (naturel)

1,5 l liha-, kasvis- tai kanalientä

3rkl punaista thai-currytahnaa
Karamellikastike:
2,5 dl broilerin haudutuslientä siivilöitynä
2,5 dl ruokosokeria
1 dl vettä
3/4 dl valkoviinietikkaa
5 tähtianista
1 sitruunaruoho viipaloituna
1 punainen chili hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 tl suolaa
Kuumenna uuni 125 asteeseen. Nosta broilerin rintaleikkeet korkeareunaiseen uunivuokaan, johon ne mahtuvat vierekkäin. Valmista liha- tai kasvisliemi ja sekoita siihen chilitahna. Kaada lientä vuokaan sen verran, että broilerit peittyvät. Kypsennä uunissa kolme tuntia muutaman kerran kääntäen leikkeitä kypsymisen aikana.
Kastiketta varten mittaa aineet kasariin. Keitä seosta kohtalaisella lämmöllä 25-30 minuuttia, kunnes seos muuttuu siirappimaiseksi.
Poista broilereista luu ja halutessasi nahka. Sivele karamellikastiketta leikkeiden pintaan ja grillaa pintaan kaunis väri.

Lopun kastikkeen voit tarjoilla pöydässä mausteena.

Itse paistoin leikkeet lopuksi pannulla voi-öljyseoksessa. Viipaloin ja viimeistelin vielä annoksen karamellikastikkeella. Broileri sopi erinomaisesti yhteen mango-nuudelisalaatin kanssa. Potkua ja poltetta olisi tosin voinut olla tälläkin kertaa lisää. Mutta huomioidaan tämä ensi kerralla sitten.
Kastikkeesta voi halutessaan siivilöidä ne sattumat pois. Jos aikoo ne sinne jättää, kannattaa tehdä kauniita siivuja ja paloja.
Taidan seuraavaksi ottaa karamellikastikkeen kanssa kokeiluun suosikkini ankan rintafileen…

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: