Nykyisin tuskin kukaan itseään kunnioittava pitävä ihminen laittaa suuhunsa palaakaan, ennen kuin annoksesta on kuvattu edustava otos ja se on postattu Facebookiin sekä Instagramiin ja ties minne elämäntapablogiin. Itsekin tokaisin joskus että, “ennen ei syödä kun on kuvattu!”
Meneehän tää joskus vähän överiksi. Tytärkin sanoi viimeksi ravintolareissulla, että sitten et pilaa iltaa kuvaamalla. Enkä pilannut (ainakaan kovin paljon).
Taannoin sain edesmenneen isäni jäämistöstä vanhoja nipun valokuvia. Olin jo melkein unohtanut, että faijalla oli mielestäni albumeittain ihan ihme valokuvia. Ensinnäkin hän oli dieselkoneasentaja telakalla, joista syystä hänellä oli albumeja täynnä kuvia konehuoneista ja putkistoista. No tänä päivänä sanoisin, että portfolio tietysti… tai mikä lie sitten oli tarkoitus. Jää hämärän peittoon.
Toinen aihe, jota kovasti lapsena kummastelin, oli ruoka-annosten kuvaaminen. Siis minkä ihmeen takia kukaan kuvaisi keittön ruokapöydällä lautasella olevaa pihviä lisukkeineen? Ja niin, että niitä erilaisia annoksia on ainakin puoli albumia. Kuka sellaisia nyt katselee, kun voi katsella männäkesäisiä lomakuvia?
Nyt nelisenkymmentä vuotta myöhemmin sen ymmärrän ihan helposti. Faija oli roimasti aikaansa edellä. Meillä kotona joka päivä oli lämmin ruoka pöydässä. Siitä ei mutsi tinkinyt. Mutta meillä ruokaa laittoi myös faija ja varsin usein juuri niitä aikansa “trendiruokia” ja uusia tulokkaita. Pöydässä oli wienerleikettä, pitsaa, risottoa, täytettyjä tomaatteja yms. Tosin se pitkäjyväisestä riisistä ja Juliska herne-maissi-paprikasta tehty risotto ei nyt ihan vastannut sitä, mitä itse nykyään ymmärrän risotolla.
Mutta siellä se omakin kiinnostuksen siemen ruokaa kohtaan on istutettu jo varhain. Kiitos vanhemmille, että sain olla alusta asti mukana keittiössä.
Kuvat ovat noin vuodelta 1977, jolloin olemme vastikään muuttaneet uuteen omaan taloon.
Lautasella komeilee wienerleike, keitetty peruna ja ilmeisesti valkokaalia. Leikkeen päällä sitruunaviipale ja anjovis. Jostain syystä kapriksia ei nyt ollut saatavilla. Huomatkaa myös ultra trendikkäät sinappipurkkijuomalasit! Kuvan Scandia-aterimet ovat muuten edelleen käytössä omassa huushollissani.
Ylemmässä kuvassa on tyypillistä ajankuvaa 70-luvulta. Keltainen muovimatto, myrkynvihreäksi maalatut pinnatuolit. Mä oon muuten maalannut kyseisen kaluston. Oli valkoinen alun perin. Tuon kolmiomallisen servettitelineen muistan vielä hyvin. Taisi olla talon omaa tuotantoa.
Itse olen ollut myöhemmin vähän samoissa tunnelmissa. Mitä isä edellä, sitä poika perässä.
