Etusivu » Omenainen Bostonkakku tuorejuustokuorrutteella

Omenainen Bostonkakku tuorejuustokuorrutteella

Kirjoittaja: Kulinaari
Olen leiponut Bostonkakkua viimeksi varmasti 25 vuotta sitten. Pullaa toki olen tehnyt tässä välissäkin, tosin siitäkin lienee melkein kymmenen vuotta. Myönnettäköön, että taito on siltä osin hieman ruosteessa. Ainakin sen huomasi, kun puusteistakin tuli ihan epämuodostuneita. Mutta syötäviä ja hyvänmakuisia ne silti olivat. Samoin sekoilin hiivan määrän kanssa. Laitoin puolet liian vähän, mutta kuinka ollakaan pulla nousi silti ihan hyvin. Mutsikin kyllä taisi mainita, ettei sen hiivan kanssa tarvitse lotrata niin hirveästi. Vähempikin riittää oikeasti.

Sen verran tuossa tein taustatyötä, että Bostonkakun pitäisi meillä olla ennemminkin Bostonpulla. Boston cake nimittäin on ihan eri tyyppinen leivonnainen.

 

OMENAINEN BOSTONKAKKU

Puolet 5 dl:n pullataikinasta
Ohje löytyy esimerkiksi Sunnuntai-vehnäjauhopussin kyljestä.

150-200 g Philadelphia-tuorejuustoa (maustamatonta)
1 tl vaniljasokeria
3-4 omenaa raastettuna
1 rkl sokeria (määrä riippuu myös omenien happamuudesta)
1 rkl kanelia

Sekoita notkistetun tuorejuuston sekaan vaniljasokeri ja kaneli.
Raasta omenat ja valuta raasteesta mahdollinen ylimääräinen neste pois. Mausta raaste sokerilla.

Kaulitse taikinasta suorakaiteen muotoinen levy ja levitä sille tuorejuustotäyte, sen päälle omenaraaste ja rullaa levy. Leikkaa rullasta 4-5 sentin pätkiä ja lado ne väljästi voideltuun, halkaisijaltaan n. 24 senttiseen irtopohjavuokaan. Paloja tarvitaan n. 7-8 kpl.

Anna kohota n. 30 minuuttia liinalla peitettynä. Paista uunin alatasolla 200 asteessa puolisen tuntia. Kakun kypsyys koitetaan tikulla ja jos tikkuun jää vielä taikinaa, on syytä jatkaa paistamista. Jottei pinta pala, voi loppuvaiheessa kakun suojaksi laittaa foliota.

Ota uunista ja anna jäähtyä.

Kuorrutteen reseptin nikkaroin ihan päästäni, kun muistelin, että Arnold´silla  oli joskus sellaisia puusteja, joiden päällä oli samantyylistä kuorrutetta.

 

TUOREJUUSTOKUORRUTE

n. 100 g maustamatonta Philadelfia-tuorejuustoa
n. vajaa 1 dl tomusokeria

Notkista tuorejuusto kulhossa ja vatkaa joukkoon tomusokeria pienissä erissä. Maista välillä ja tarkkaile koostumusta. Kun seos on mielestäsi sopivan makeaa ja pursotukseen sopivan juoksevaa, se on valmista. Pursota jäärtyneen kakun päälle pursotinpussia apuna käyttäen.

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: