Etusivu » Pieni ruokaseikkailu Palménin lähikauppaan.

Pieni ruokaseikkailu Palménin lähikauppaan.

Kirjoittaja: Kulinaari
Pieni ruokaseikkailu Palménin lähikauppaan

Edellisviikonloppuna tuli tehtyä pienimuotoinen kulinaarinen seikkailumatka Vantaan ja ja Sipoon rajalle Nikinmäkeen, jossa sijaitsee legendaarinen Palménin lähikauppa. Kuusi vuosikymmentä toiminut K-lähikauppa on vielä pari vuotta Palménin veljesten Ingvarin ja Stigin vetämä, mutta sitten toiminta uhkaa loppua, koska jatkajaa toiminnalle ei ole ja suuret hypermarketit vievät asiakkaat.

Palménin veljekset Ingvar ja Stig tunnelmallisessa kaupassaan. Kuva: Metro

Tiesitkö muuten, että suomalaisilta kuluu tutkimusten mukaan 3000 euroa vuodessa pelkkään hypermarketteihin ajamiseen ja siellä harhailuun? Sillä rahalla ostaisi jo aika paljon ruokaa lähikaupasta. Hehtaarihallien halpa hintataso on illuusio. Ei ymmärretä laskea kaikkia sivukuluja, joita sinne matkaamisesta ja siellä hortoilemisesta syntyy. Jos ihmisiä eivät kiinnosta päästöt, luulisi edes rahan kiinnostavan.
Esimerkiksi Tanskassa ruokakaupoille on säädetty enimmäiskoko, eikä keskustojen ulkopuolelle saa rakentaa isoja ruokakauppoja.

Palménin kauppa on palveluelämys hypermarkettien persoonattoman bulkin turruttamalle asiakkaalle. Pieni kauppa on lattiasta kattoon täynnä tavaroita, joita ei edes odottaisi löytyvän tuon kokoisesta liikkeestä. Lihatiski on metrin levyinen ja leikkeletiski toinen mokoma, mutta tarjonta ja palvelu onkin sitten jotain, mitä ei ihan joka Jumbosta saa. Villisikaa, hirveä, vasikkaa, hyvin raakakypsynyttä marmorifilettä. Upeita salamimakkaroita ja kylmäsavustettua hevosen ulkofilettä.

Koriin päätyi villisian kassleria, johon kauppias teki paikanpäällä kaupan oman marinadin tummasta oluesta ja mausteista. Samaista olutta otin myös ruokajuomaksi.

Lisäksi herkullisen maistelusession päätteeksi otin paria salamia ja sitä kylmäsavuhevosta alkupaloiksi. Seikkailu oli sen verran antoisa, että Palménilla tulen käymään useamminkin.

Villisian kassler sai seurakseen juurespaistoksen ja konjakkikastikkeen. Pikantin lisän tuo kvittenihillo.

KONJAKKIKASTIKE

1 salottisipuli
1 porkkana
1 palsternakka
100 g juuriselleriä
15 g voita
1 rkl sokeria
2 rkl punaviinietikkaa
1 rkl mustapippuria (kokonaisia)
1 laakerinlehti
1 rkl tuoretta rosmariinia
1 rkl tuoretta timjamia
7 1/2 dl punaviiniä
4 dl demi-glace kastikepohjaa
1/4 dl konjakkia
1/4 tl suolaa
15 g voita
Kuori ja leikkaa sipuli ja juurekset pieniksi kuutioiksi. Kuullota aineksia voissa laakeassa kattilassa tai paistokasarissa hetken aikaa.
Lisää kattilaan sokeri, etikka, mausteet ja viini. Anna seoksen kiehua noin puoleen eli noin puoli tuntia.
Lisää kastikepohja ja anna seoksen kiehua reilusti kokoon noin puolen tunnin ajan, kunnes kastike on tummanruskeaa.
Siivilöi kastike, kaada takaisin kattilaan. Lisää joukkoon konjakki ja tarkista kastikkeen suola. Vatkaa mukaan vielä nokare voita konjakkikastiketta kiillottamaan.

 

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d