Etusivu » Mainion maukas olutpataleipä

Mainion maukas olutpataleipä

Kirjoittaja: Kulinaari

Pataleivät syntyvät kotikeittiössä helposti ja niihin saa vaihtelua käyttämällä erilaisia jauhoja ja lisäämällä taikinaan kaurahiutaleita, leseitä, siemeniä, pähkinöitä, kuivattuja yrttejä tai marjoja.

Olin saanut erilaisia oluita maisteltavaksi ja sitä lähti ajatus kokeilla olutta myös leivänleivontaan.
Ei mikään uusi idea, koska olutta on käytetty leivontaan ja ruoanlaittoon varmasti yhtä kauan kuin sitä on valmistettu, eli arviolta yli 10 000 vuotta.

Käyttämäni ruotsalainen Nils Oscar Scotch Ale on runsas ja täyteläinen olut, jossa on lämpimiä paahdetun maltaan sävyjä. Väriltään kauniin punertavanruskean oluen valmistukseen käytetyt humalalajikkeet Hedrcules, Mosaic ja Eldorado antavat hienoa hedelmäisyyttä. Nils Oscar Scotch Ale voitti vuonna 2018 pronssia kansainvälisessä European Beer Star -kilpailussa. Leivässä voi käyttää myös alkoholitonta Nils Oscar Brown Ale olutta.

Tässä leivässä osa jauhoista on tattarijauhoa, joka antaa yhdessä oluen kanssa leivälle täyteläistä makua.

 

OLUTPATALEIPÄ

5 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja
2 dl tattarijauhoja
1,5 tl suolaa
1 tl kuivahiivaa
3,5 dl olutta huoneenlämpöisenä

Sekoita jauhot, kuivahiiva sekä suola kulhossa ja lisää joukkoon olut. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi ja jätä huoneenlämpöön liinan alle vedottomaan paikkaan 12-18 tunniksi. Älä liikuttele astiaa tuona aikana.

Laita kannellinen uunipata tai teräskattila kylmään uuniin ja uuni lämpiämään 230 asteeseen. Kun uuni on saavuttanut lämmön, ota pata uunista ja ripottele padan pohjalle vehnäjauhoja.

Ota taikina kulhosta jauhotetuin käsin ja pudota varovasti kuuman pataan. Taikinaa ei tule muotoilla tai vaivata millään tavalla. Laita heti kansi päälle ja paista 30 minuuttia. Ota kansi padan päältä ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia. Kumoa kypsä leipä padasta jäähtymään leivinritilän päälle.

Olut saatu tuotenäytteenä Vinic Oy:ltä.

Katso myös muut leipäreseptini:

Helppo pataleipä

Levain hapanjuurileipä

Kiireisen kaurainen pataleipä

Punajuurileipä piparjuurella

Palsternakkaleipä

Helppo soodaleipä

Focaccia oliiveilla ja rosmariinilla

Nokkosella ja lakritsilla maustettu saaristolaisleipä

You may also like

2 kommentia

Nimetön 10/03/2020 - 18:39

Ihana ohje. Kiitos tästä. Siemeniä, juuressoseita yms. olen yhdistellyt pataleipiin, mutta olut ja tattari. Varmasti herkullista <3

Vastaa
Nimetön 10/03/2020 - 18:39

Ihana ohje. Kiitos tästä. Siemeniä, juuressoseita yms. olen yhdistellyt pataleipiin, mutta olut ja tattari. Varmasti herkullista <3

Vastaa

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: