Etusivu » Mehevät kurpitsadonitsit suklaakuorrutuksella

Mehevät kurpitsadonitsit suklaakuorrutuksella

Kirjoittaja: Kulinaari

Alkuviikosta valmistin kurpitsasosetta paahtamalla hokkaidokurpitsaa ja loppuviikosta pääsin kokeilemaan soseesta näitä uunissa paistettavia kurpitsadonitseja. Hurahdin aikanaan donitsipellin helppouteen ja siihen että leipomaan voi alkaa ihan hetken mielijohteesta. Lisäksi donitsireseptiikkaa voi varioida loputtomasti ja kuorrutteilla leikittely tuo siihen vielä oman hauskan lisänsä.
Katso myös herkulliset omena-vaahterasiirappidonitsit sekä siideridonitsit.

En tiedä johtuuko osittain kurpitsasta taikinassa, mutta näistä donitseista tuli mielettömän meheviä. Resepti on superhelppo; ainekset vain sekaisin ja uuniin. Kolmessa vartissa sinulla on uunituoreita donitseja! Toimii vaikka yllättävien Halloween-vieraiden varalta.

Kurpitsan mausteina ovat tutut kaneli sekä piparkakkumausteseos. Jenkeissä kurpitsa herkut maustetaan ns. kurpitsapiirakkamausteella, jota olen kerran tehnytkin itse, mutta se muistuttaa maultaan aivan omaa piparkakkumaustettamme, jota on helposti saatavilla kaupan maustehyllystä. Itse tehden tietysti voi vaikuttaa enemmän maustesekoituksen suhteisiin, jos vaikka ei ole niin neilikan ystävä.

Nämä donitsit kuorrutin tummalla leivontasuklaalla, mutta kokeile esimerkiksi tomusokerikuorrutetta joka on maustettu vaahterasiirapilla, appelsiinilla tai inkiväärillä. Myös kuorrutesuklaan voi maustaa vaikkapa kanelilla tai ripauksella kardemummaa. Tai miten olisi oranssiksi värjätty appelsiininmakuinen valkosuklaakuorrutus?
Katso lisää vinkkejä donitsibuffa-postauksesta.

 

KURPITSADONITSIT SUKLAAKUORRUTUKSELLA (noin 20 kpl)

4 dl (220g) vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
1,5 tl kanelia
1 tl piparkakkumaustetta
1,2 dl rypsiöljyä
1,8 dl (150 g) ruokokidesokeria
2 isoa kananmunaa
2,5 dl (227 g) kurpitsasosetta
0,8 dl maitoa
1 tl vaniljauutetta -tai pastaa

kuorrutus ja koristelu:
200 g tummaa leivontasuklaata (44 %)
2 rkl pehmeää voita
Dr Oetker kultaströsseliä

tarvikkeet:
donitsipelti 7 cm
1 pursotinpussi
vuokasprayta

Uuninlämpö:
180 astetta

Sekoita kulhossa keskenään kuivat aineet (vehnäjauho, leivinjauhe, sooda, kaneli ja piparkakkumauste). Yhdistä toisessa kulhossa vatkaten loput ainekset (öljy, sokeri, kanamunat, maito, kurpitsasose ja vaniljauute).

Yhdistä märät ainekset kuiviin ja sekoita vain sen verran että taikina on sekoittunut tasaisesti.

Voitele donitsipelti. Laita taikina pursitinpussiin ja jaa taikinaa syvennyksiin tasaisesti täyttäen syvennykset noin puoliväliin. Paista uunin keskitasolla 10-12 minuuttia.

Kumoa donitsit leivinritilälle jäähtymään. Säilytä peitettynä.

Suklaakuorrutetta varten sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita siihen voi. Kasta täysin jäähtyneet donitsit kuorrutteeseen ja laita tarjottimelle jähmettymään. Koristele halutessasi strösseleillä.

 

You may also like

9 kommentia

Nimetön 14/10/2019 - 15:48

Iik. Mun donitsipelti on edelleen kaupassa. Kuinkahan villejä tulisi jos pursottaisi suoraan leivinpaperille? Hmmmm. Ehkä testaan tai sitten haen kiltisti vaan sen donitsipellin 😀

Vastaa
Nimetön 14/10/2019 - 20:44

Täytyypä testata toi normipellillä paistaminen. Saattaa tulla joku ihan uusi herkku! 😀

Vastaa
Nimetön 02/11/2019 - 17:03

Mulla ei ole donitsipeltiä…en ole sellaisesta aikaisemmin kuullutkaan. Voiko sitä käyttää muuhunkin tarkoitukueen ettei jää yhden herkun turhakkeeksi keittiön kaappiin? Onko kukaan kokeillut tehdä donitseja ilman tätä peltiä?

Vastaa
Nimetön 03/11/2019 - 08:56

En nyt kutsuisi sitä yhden herkun turhakkeeksi. Se on yksi tapa tehdä kyseisen mallisia leivonnaisia ja voi pellillä paistaa myös munkkeja tai valmistaa vaikka pieniä juustokakkuja tai vanukkaita. Pienet yksittäiset savariinivuoat toimivat samalla tavalla.

Vastaa
Nimetön 14/10/2019 - 15:48

Iik. Mun donitsipelti on edelleen kaupassa. Kuinkahan villejä tulisi jos pursottaisi suoraan leivinpaperille? Hmmmm. Ehkä testaan tai sitten haen kiltisti vaan sen donitsipellin 😀

Vastaa
Nimetön 14/10/2019 - 20:44

Täytyypä testata toi normipellillä paistaminen. Saattaa tulla joku ihan uusi herkku! 😀

Vastaa
Nimetön 02/11/2019 - 17:03

Mulla ei ole donitsipeltiä…en ole sellaisesta aikaisemmin kuullutkaan. Voiko sitä käyttää muuhunkin tarkoitukueen ettei jää yhden herkun turhakkeeksi keittiön kaappiin? Onko kukaan kokeillut tehdä donitseja ilman tätä peltiä?

Vastaa
Nimetön 03/11/2019 - 08:56

En nyt kutsuisi sitä yhden herkun turhakkeeksi. Se on yksi tapa tehdä kyseisen mallisia leivonnaisia ja voi pellillä paistaa myös munkkeja tai valmistaa vaikka pieniä juustokakkuja tai vanukkaita. Pienet yksittäiset savariinivuoat toimivat samalla tavalla.

Vastaa
Heli 03/08/2021 - 12:13

Kiitos herkullisest ohjeesta! Tuli todella hyviä ja maukkaita donitseja -varmast teen toistamiseenkin…ja kolmannen kerran…ja neljännen 😉

Vastaa

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: