Halloweenista on muodostunut uusi hauska leivontasesonki – juuri sopivasti ennen joulua. Netti pursuaa toinen toistaan hienompia, luovempia ja hirvittävämpiä herkkuja. Irtosormia, verisiä aivoja, haamuja ja hämähäkkejä, noin pintakouraisuna. Itse ajattelin…
Halloween
-
-
Leivonta
Mehevät kurpitsadonitsit suklaakuorrutuksella
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariAlkuviikosta valmistin kurpitsasosetta paahtamalla hokkaidokurpitsaa ja loppuviikosta pääsin kokeilemaan soseesta näitä uunissa paistettavia kurpitsadonitseja. Hurahdin aikanaan donitsipellin helppouteen ja siihen että leipomaan voi alkaa ihan hetken mielijohteesta. Lisäksi donitsireseptiikkaa voi…
-
JälkiruokaKakkuLeivonta
Mehevä ja rouhea kurpitsakakku pekaanimurulla …vai miten se nyt menikään
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariOtsikointi on samaan aikaan harhaanjohtava ja oikea. Kävi nimittäin niin, että kun aloin tehdä tätä kakkua työpaikan Halloween-juhliin, tajusin ettei pakkasessa ollutkaan enää kurpitsasosetta. Eikä lähikaupassakaan tietenkään ollut tarkoitukseen sopivia…
-
gluteenitonKakkuLeivonta
Järkyttävän herkullinen kurpitsajuustokakku
Kirjoittaja: kulinaariKirjoittaja: kulinaariKurpitsaa on edelleen pakkasessa töistä saadusta satsista. Viimeksi siitä sukeutui maukkaita suolaisia muffineita ja nyt oli aika toteuttaa yksi pitkään suunnitteilla ollut projekti – kurpitsajuustokakku. Klassinen kurpitsapiirakka kuuluu erottamattomana osana…