Etusivu » Pekoni-kinuskipannacottaa juhlavuoden kunniaksi

Pekoni-kinuskipannacottaa juhlavuoden kunniaksi

Kirjoittaja: kulinaari

Maaliskuussa sain kunnian liittyä niiden 20 HK Pekonistan joukkoon, jotka oli valittu sadoista hakijoista avaamaan Helsingin Terastamolle HK Amerikan Pekonin 40-juhlavuosi ja kokkaamaan inspiroivia ja uuden tyyppisiä pekonireseptejä. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä HK:n kanssa.

Kuva: HKScan

Teurastamon alue Helsingissä on HK Amerikan Pekonin synnyinpaikka, jossa Suomessa ennennäkemätön tuoteinnovaatio näki päivänvalon 1978. Hauska yhteensattuma, että itse asun nykyään vain kivenheiton päässä kyseisestä paikasta, joka edelleen on hyvän ruoan ja ilosten kohtaamisten keskus.

Rapea pekoni valmistuu helpoimmin ja siisteimmin uunissa paahtamalla

KOKKAILUSSA MUKANA ALUSTA ASTI
Lapsuudenkodissani Amerikan Pekoni otettiin heti käyttöön 70-luvun lopulla. Faija oli sen verran ruokahifistelijä, että kaikki uusi kokeiltiin välittömästi. Alkuun se varmaankin nautittiin aamiaispekonin muodossa, mutta muistan kyllä miten se pikkuhiljaa löysi tiensä muihinkin ruokiin mehevöittämään ja maustamaan. Ihan ensimmäiseksi muistan lapsuudesta pekonoidun lihamurekkeen ja omaan keittiöön siirryttyäni tein 90-luvulla ekaa kertaa pekoniin käärittyjä täytettyjä herkkusieniä. Klassikko joka on grilliherkkujen kunkku edelleen.

Pekonia, jokirapuja ja herneitä

Pekonikokkailussa vain oma mielikuvitus on rajana. Se inspiroi kokeilemaan niin suolaisia kuin makeitakin herkkuja. Postauksen herkulliset annoskuvat ovat Teurastamon HK Pekonista-illasta. Katso reseptit ja ideat täältä.

Pekonia, sinappia, kahvia
Pekonia, Nutellaa ja banaania
HK Amerikan Pekonin 40-vuotis juhlavuoden kunniaksi valmistettuja konvehteja

Tuoreena Pekonistana halusin luoda reseptin, joka olisi sopivan helppo, mutta järjettömän herkullinen. Tosin pekonin kanssa herkullisuuden suhteen ei tule koskaan ongelmia.

Kuvitellaanpa että takana on mitä herkullisin pekoni-illallinen joka vain odottaa arvoistaan päätöstä.
Siihen saumaan sopii pekoni-kinuskipannacotta kuin kärsä päähän.

 

PEKONI-KINUSKIPANNACOTTA (4:lle)

pekonikinuski:
170 g Amerikan Pekonia tai 1 pkt HK Amerikan Pekoni Lastu
2,5 dl kuohukermaa
2,5 dl kidesokeria
5 rkl voita

pannacotta:
5 dl kuohukermaa
2 liivatelehteä (à 2 g)
0,5 tl jauhettua vaniljatankoa tai vaniljauutetta
2 rkl sokeria
2,5 rkl vaahterasiirappia tai vaaleaa siirappia

Levitä pekonit paperoidulle uunipellille ja paahda 200 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes pekonit ovat paahtuneet rapeiksi ja kauniin ruskeiksi. Varo polttamasta pekoneita, koska se vaikuttaa makuun.

Valuta kaikki ylimääräinen rasva pekoneista pellille ja laita pekonit talouspaperin päälle jäähtymään.

Sekoita pellille jäänyt pekonin rasva 2,5 dl kermaa ja anna kerman maustua puolisen tuntia. Voit lisätä pekonin aromia myös laittamalla pari kypsää pekonisiivua kerman joukkoon. Maustumisen jälkeen siivilöi kerma.

Hienonna 3-4 kypsää ja rapeaa pekonisiivua. Laita syrjään odottamaan.
Ai mitä tehdään lopuille kypsille pekonisiivuille? Itselläni ei ollut tätä ongelmaa, koska ne olivat kaiketi hävinneet suuhuni siinä kokkaillessa. Pekonirouhetta kannattaa tosin tehdä vähän ylimääräistä ja käyttää esim. annosten koristeluun.

Laita sokeri paksupohjaiseen kattilaan ja sulata sokeri keskilämmöllä kunnes se on saanut kauniin meripihkan värin. Varo ettei sokeri pääse palamaan.

Sekoita sokerin joukkoon kerma ja voi voimakkaasti sekoittaen. Älä pelästy jos näyttää siltä että sokeri vetää klimpiksi. Jatka vain sekoittamista pinellä lämmöällä kunnes sokeri sulaa kerman joukkoon ja muodostuu tasainen sakea kinuskikastike. Lisää vielä loput 1 dl kermaa ja sekoita kunnes se on täysin sekoittunut kinuskin joukkoon. Lisää lopuksi pekonirouhe ja laita pekonikinuski syrjään jäähtymään hieman.

Pannacottaa varten laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi.

Laita pieneen teflonkattilaan kerma, sokeri ja vanilja. kuumenna ja keitä pienellä lämmöllä 15 minuuttia. Purista liivatteista ylimääräinen vesi ja sulata ne kuumaan kermaseokseen. Sekoita joukkoon vaahterasiirappi. Siivilöi seos.

Huuhtele neljä annoslasia kylmällä vedellä. Annostele kunkin lasin pohjalle pari ruokalusikkaa pekonikinuskia. Jaa pannacottaseos laseihin ja anna hyytyä kylmässä 4-5 tuntia tai yön yli.

Viimeistele hyytynyt pannacotta lusikoimalla pinnalle ohut kerros pekonikinuskia. Voit halutessasi koristella pinnan myös paahdetulla ja hienonnetulla pekonilla.

VINKKI: Voit myös pekonimarinoida koko kermamäärän (kinuski+pannacotta) kerralla, jos haluat vielä enemmän pekonin aromia pannacottamassaan. Tällöin voi jättää vaahterasiirapin pois ja lisätä noin puoli ruokalusikkaa sokeria.

Koska pannacotta on italialainen jälkiruoka, voi pekonina kokeilla myös HK Italian Pekonia.

PEKONILLA MAAILMAN YMPÄRI
Pekoni on monikäyttöisyydessään uskomaton tuote. Sen olen huomannut kokeillessani sitä lukuisissa erilaisissa resepteissä. Teurastamon HK Pekonista-kokkailussa silmät aukesivat entisestään. Eikä pekonikokkailussa tarvitse olla yhden kortin varassa, sillä HK:n pekonituoteperheessä on mistä valita:

HK Amerikan Pekoni Original – Aito ja alkuperäinen pekoni

 

HK Amerikan Pekoni Lastu – Helpottaa ruoanlaittoa kun pekoni on valmiina lastuina

HK Englannin Pekoni – Aamiaispöydän kruunaamaton kuningas, joka soveltuu myös kaikkeen muuhun ruoanlaittoon. Pekoni on leikattu englantilaiseen tapaan hieman paksummiksi siivuiksi, joissa on kyljen lisäksi mukana myös reilusti filettä.

HK Italian Pekoni – Esikuvana italialainen pancetta ja tuote on leikattu rullatusta kyljestä, joka antaa pekonille erilaisen näyttävän muodon.

Kaikki HK:n pekonituotteet valmistetaan suomalaisesta lihasta ja ovat laatuvastuu sertifioitua lihaa.

Pekonia, kaakaota ja vaniljaa

PEKONISTA RESEPTIKILPAILU
HK Amerikan Pekoni kutsuu juhlan kunniaksi kotikokit Pekonista 2018 -reseptikisaan, jossa on huimat palkinnot! Inspiroidu HK pekoneista ja osallistu omilla resepteilläsi!

 

Herkullisin pekoniterkuin,
HK Pekonista

 

You may also like

8 kommentia

Nimetön 02/05/2018 - 18:27

Ihan parasta pekoniherkkua mitä koskaan olen syönyt on pekoni- pekaaninpähkinäjäätelö. Nyt saattaa olla kilpailija tässä. Tämä nyt vaan niin pitää kokeilla. Uskomattoman herkullisen näköistä. Rapea suolainen pekoni ja makea kinuski. #enehkäkestä <3

Vastaa
Nimetön 02/05/2018 - 19:17

Toi jätski on muuten järjettömän hyvää. Mutta niin on muuten tämä pekonikinuskikin jäätelön kanssa 🙂

Vastaa
Nimetön 03/05/2018 - 11:05

Nykyään pekonista kokkaillaan kyllä vaikka mitä, mitä ennen ei olis osannut kuvitellakkaan 😀 Tämä pannacottakin on todella kekseliäs veto! 🙂

Vastaa
Nimetön 03/05/2018 - 13:27

Pekoni on äärettömän inspiroiva raska-aine! Lisää luvassa 😉

Vastaa
Nimetön 02/05/2018 - 18:27

Ihan parasta pekoniherkkua mitä koskaan olen syönyt on pekoni- pekaaninpähkinäjäätelö. Nyt saattaa olla kilpailija tässä. Tämä nyt vaan niin pitää kokeilla. Uskomattoman herkullisen näköistä. Rapea suolainen pekoni ja makea kinuski. #enehkäkestä <3

Vastaa
Nimetön 02/05/2018 - 19:17

Toi jätski on muuten järjettömän hyvää. Mutta niin on muuten tämä pekonikinuskikin jäätelön kanssa 🙂

Vastaa
Nimetön 03/05/2018 - 11:05

Nykyään pekonista kokkaillaan kyllä vaikka mitä, mitä ennen ei olis osannut kuvitellakkaan 😀 Tämä pannacottakin on todella kekseliäs veto! 🙂

Vastaa
Nimetön 03/05/2018 - 13:27

Pekoni on äärettömän inspiroiva raska-aine! Lisää luvassa 😉

Vastaa

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: