Etusivu » Suussasulavat cheddarcroissantit

Suussasulavat cheddarcroissantit

Kirjoittaja: kulinaari
Suussasulavat cheddarcroissantit

Ehkä yksi parhaita juttuja viikonloppuaamuissa on kiireettömyys. Voi heräillä rauhassa, laittaa sen ensimmäisen kupin kahvia ja paistaa vaikka juustomunakkaan ja pekonia. Mutta kaikkein upeinta ovat uunituoreet croissantit. Ja kun ne täyttää vielä mahtavan makuisella Jukolan juuston Aito cheddarilla, niin parempaa ei olekaan.

Tuoreissa croissanteissa on tietysti vain se huono puoli, että ne ovat alusta asti tehtyinä erittäin työläät valmistaa. Kaivelin ensimmäistä reseptimappiani, johon olen kirjoittanut ohjeita talteen yläasteelta lähtien. Sieltä löysin myös voisarvireseptin, jolla olen muutamat kerrat itse valmistanut niitä. Joskus vielä jaksoi tollaistakin tehdä.

Tosin taisi Jamie Oliver sanoa joskus, että on täyttä hulluutta alkaa voitaikinaa itse tekemään, kun kaupasta saa ihan hyvää valmista. Niinpä siis nämä sunnuntaiaamuna pyöräytetyt sarvet on tehty Danerolles-croissanttaikinasta.

Kääri taikina auki, leikkaa osiin ja ripottele kolmioille cheddarraastetta. Rullaa leveästä päästä aloittaen ja taita hieman kaarelle. Voitele munalla ja paista kullaruskeiksi. Siinäpä se.

Mutta jos pyöräyttää taikinan aamusella, saat varmasti moninverroin maukkaampia lämpimäisiä aamiaspöytään.

 

VOISARVET (CROISSANTIT)

2 dl maitoa
50 g hiivaa
1 muna
1 tl suolaa
n. 6 dl vehnäjauhoja
200 g kylmää voita

voiteluun munaa

Liota hiiva kylmään maitoon. Lisää muna, suola ja jauhot ja sekoita taikinaksi.

Laita taikina n. 20 minuutiksi jääkaappiin. Kauli se suorakaiteeksi (n. 50×30 cm). Levitä kylmä voi ohuina viipaleina toiselle puoliskolle ja käännä toinen puolisko sen päälle ja kauli hiukan. Taita levy vielä molemmista reunoistaan sisään kolmeksi kerrokseksi ja anna taikinan levähtää jääkaapissa puoli tuntia.

Jaa taikina kahteen osaan ja kauli ne pyöreiksi levyiksi (halk. 30-35 cm). Jaa levyt taikinapyörällä säteittäin 8 osaan. Kierrä kolmiot rulliksi leveästä päästä alkaen ja taivuta sarviksi.

Anna kohota hyvin ja voitele munalla. Paista 250 asteessa 10-12 minuuttia.

Sarvet voit täyttää haluamallasi täytteellä, esimerkiksi juustolla tai vaikka suklaarouheella. Pinnalle voi voitelun jälkeen ripotella vaikkapa unikonsiemeniä tai juustoraastetta.

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: