Sain kunnian kehittää venäläisen keittiön herkkuihin erikoistuneelle Euro-East Oy:lle uusia ideoita joulupöytään. Inspiraatiota hain erityisesti joulunaikaan suosituista kilohailituotteista sekä ravunlihasta. Ja olihan tuossa paljon muutakin; Granaattiomenamehua, majoneesia, piparjuuritahnaa sekä paistettuja omenapaloja \”Sharlotka\”. Granaattiomenamehu on muuten ihanaa lämmitettynäkin. Kokeile vaikka glögin tapaan tarjottuna.
Jokainen tuntee perinteisen makean jouluhalon, mutta kokeilepa tätä suolaista versiota vaihteeksi. Niin kuin voileipäkakuissa aina, täytteitä voi vaihdella omien mieltymystensä mukaan rajattomasti.
Tähän omaan venäläisvaikutteiseen jouluhalkooni valitsin täytteeksi punajuurta ja savustettua kilohailia öljyssä. Savukala on hyvin perinteinen voileipäkakkujen raaka-aine ja kilohailisäilykkeet helpottavat hommaa ja tuovat myös hieman erilaista makumaailmaa. Ne tekevät myös kakusta erittäin mehevän ja ovat sopivan suolaisia jo itsessään.
SUOLAINEN JOULUHALKO KALASTA (6-8:lle)
4 siivua tummaa vuokaleipää (vaakaan leikattua)
2 dl kasvislientä
250 g Old Riga savustettua kilohailia öljyssä valutettuna
150 g säilykepunajuuria karkeana raasteena
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2-3 rkl pieniä kapriksia
mustapippuria myllystä
0,5 dl ruohosipulia hienonnettuna
kuorrutus:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl piparjuuritahnaa
hiven suolaa
koristeluun:
sitruunamelissaa
syötäviä kukkia, esim. leimunkukkaa
Leikkaa leipäviipaleista reunat pois ja levitä pöydälle pystyyn rinnakkain hieman limittäin voipaperin tai pergamiinin päälle. Kostuta viipaleet kasvisliemellä ja paina viipaleet litteiksi tiivistäen samalla saumat.
Laita valutetut kilohailit kulhoon ja riko niiden rakenne haarukalla. Lisää punajuuri, tuorejuusto, kaprikset, ruohosipuli ja mausta pippurilla ja suolalla. Sekoita tasaiseksi ja maista.
Levitä täyte leipäviipaleille niin, että yläreunasta jää muutama sentti vapaaksi. Kääri varovasti rullalle alhaalta ylöspäin niin että sauma jää alapuolelle. Kääri voipaperi tiiviisti rullan ympärille ja kääri koko komeus vielä tiiviisti folioon. Laita kylmään vetäytymään seuraavaan päivään.
Valmista kuorrutus sekoittamalla keskenään tuorejuusto ja piparjuuritahna, mausta suolalla.
Ota leipäkäärö paketista ja leikkaa päädyt siisteiksi. Voit halutessasi tehdä halkoon oksan leikkaamalla toisesta päästä palan hieman vinoon. Laita pala haluamaasi kohtaan leipäkäärön päälle.
Levitä kuorrute esim veitsellä kakun pinnalle, muotoillen samalla pinnasta ikään kuin puun pintaa.
Koristele yrteillä ja vaikkapa juhlan teemaan sopivan värisillä syötävillä kukilla.
Lisää herkullisia ideoita venäläisten kalasäilykkeiden käyttöön löydät täältä.
Dovganin taskuravunlihasta ja piparjuuritahnasta saa joulupöytään nopeasti herkullisen raputahnan josta loihdit vaikkapa nämä pikkusuolaiset leipäset.
TASKURAPUTAHNA
1 prk (121 g ) Dovgan Gourmet taskuravunlihaa valutettuna
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl piparjuuritahnaa
suolaa
0,5 dl ruohosipulia hienonnettuna
valkopippuria
pari tippaa vihreää Tabascoa
esim. saaristolaisleipää
ruohosipulia hienonnettuna
roseepippuria
sitruunamelissaa
Sekoita tahnan ainekset keskenään, mausta ja maista. Anna makujen tasaantua mielellään muutama tunti viileässä. Tarjoile esim. saaristolaisleivän kera. Ripottele pinnalle ruohosipulia ja roseepippuria. Koristele halutessasi yrtein.
Joulukiireen keskellä voi tarjottavia ottaa myös kätevästi valmiina pakasteina. Tähän jouluiseen pitopöytään valitsin Dovganin herkullisia venäläisiä Piroshki mini-kaalipiirakoita sekä Taschki mini-tseburekeja lihatäytteellä.
Kaalipiirakat sulatetaan tunnin ajan ja sen jälkeen lämmitys uunissa viitisen minuuttia.
Tseburekit laitetaan suoraan pakkasesta uuniin noin vartiksi. Nämä valmistuvat nopeasti vaikkapa joulunpyhien yllätysvieraille. Niiden kaveriksi teet helposti raikkaan piparjuurimajoneesin.
Vinkki: Suolaisten piiraiden kanssa voit tarjota myös jouluhalon punajuuri-kilohailitäytettä punasalaatin tapaan.
PIPARJUURIMAJONEESI
1 dl Provansal salaattimajoneesia
1 rkl piparjuuritahnaa
Sekoita ainekset keskenään ja tarjoile.
JOULUARVONTA!
Jouluarvonnan voittajaksi on onnettaren avustuksella valittu Suvi. Voittajaan on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti! Onnea vielä kerran!
Ihanaa joulunodotusta kaikille!
68 kommentia
Voi miten hyvältä kuullosti. mummolta@gmail.com
Mukana arvonnassa! :)mimyy93@gmail.com
Mukanapetsitter.sanna@gmail.com
Mukaan arvontaan!siinatar@gmail.com
Pitäähän se kokeilla arpaonnea.leenvikki(at)gmail.com
Onpas herkullisen näköinen jouluhalko ja ihanat kuvat 🙂
Mukaan arvontaan!evelotta@gmail.com
Voileipäkakkujen ystävänä varmasti tykkäisin! Olen itse ehdoton kilohailifani, syö ihan purkista sellaisenaan : )
Mukana arvonnassa! Venäläisestä keittiöstä pelmenit ovat tutuimpia, mutta voihan nam tuo kalajouluhalko vaikutti hyvältä 😀 kissankarva85(at)gmail.com
satuhotari@gmail.com 🙂
Mielenkiintoista, mukana!eeva22@hotmail.com
Herkullisen näköisiä 🙂 Tekisi mieleni ihan alkaa voileipäkakkua vääntämään, pitäisiköhän joulupöytään tehdä! Mukana mielenkiintoisen palkinnon arvonnassa,talviuninalle@gmail.com
Mielelläni kokeilisin ja varmaan maistuisi venäläiselle ystävälleni (asuu Suomessa). nina40fi@gmail.com
Mukana houkuttelevassa arvonnassa! juhtimus(ät)gmail(piste)com
Mukana! 🙂 hiltuha(at)gmail.com
Vau, mielenkiintoinen arvonta! (: saraana.makela@gmail.com
Mukana =) katriina.makinen@suomi24.fi
Ehdottomasti mukana:) susannaposti88@gmail.com