Viime viikonloppuna pistäydyin Konepajan Bruno -kirpputorilla, jonne oli kokoontunut joukko ruokatoimittajia, valokuvaajia ja muita ruokaihmisiä myymään ylimääräisiä astioita, keittokirjoja ja muita keittiötavaroita. Itse olin vähän myöhään liikkeellä, joten parhaat oli varmasti jo viety päältä, mutta jotain pientä löytyi kuitenkin.
Toisaalta oma huusholli pursuaa keittiövälineistöä siihen malliin että minun olisi pitänyt olla lähinnä siellä Brunossa itse myymässä eikä kantaa sitä lisää kotiin. Toisaalta tarvitsin jo uusia stailausastioita ja tekstiilejä kuvauksia varten.
Ostoksia piti tietysti heti päästä kokeilemaan käytännössä ja valmiina oli myös löytämälleni matalalle pannulle sopiva lihapullaresepti.
Näiden gluteenittomien thaimaalaisten broilerpullien maku ja rakenne syntyy mantelijauhosta, vihreästä currytahnasta ja pinaatista. Ne kiedotaan samettiseen kastikkeeseen joka tehdään mm. kookosmaidosta ja cashewtahnasta.
Cashewtahnan valmistin itse teholeikkurilla paahdetuista ja suolatuista cashewpähkinöistä ja manteliöljystä. Cashewtahnan voi kastikkeessa korvata myös maapähkinävoilla. Molempia tahnoja saa hyvin myös valmiina päivittäitavarakaupoista.
THAIMAALAISET BROILERPULLAT CASHEWKASTIKKEESSA
(4:lle)
500 g broilerin tai kalkkunan jauhelihaa
1 rkl kalakastiketta
1,5 dl punasipulia hienonnettuna
1 rkl valkosipulijauhetta
2.5 dl tuoretta pinaattia hienonnettuna
2,5 dl mantelijauhoja
1 kananmuna
1-1,5 rkl vihreää currytahnaa
kastike:
600 ml kookosmaitoa
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl vihreää currytahnaa
4 rkl cashewtahnaa
0,5 tl paprikajauhetta
suolaa
mustapippuria myllystä
2 tl fariinisokeria
2 tl maissijauhoa
1-1,5 dl vettä
Koristeluun:
hienonnettua pinaattia
chilihiutaleita
Lämmitä uuni 190 asteeseen. Sekoita lihapullien ainekset keskenään tasaiseksi massaksi ja pyörittele siitä kostutetuin käsin muutaman sentin läpimittaisia pyöryköitä. Paista uunin keskitasolla 30 minuuttia. Ota kypsät pyörykät uunista ja laita syrjään odottamaan.
Kastiketta varten kuumenna paistokasarissa öljy ja lisää currytahna. Lämmitä seosta keskilämmöllä sekoitellen pari minuuttia. Sekoita maissijauho veteen. Lisää loput ainekset sekä maissisuurus, sekoita, mausta ja anna hautua kannen alla viitisen minuuttia.
Lisää broilerpullat kastikkeen joukkoon ja anna lämmetä läpikotaisin. Tarjoile heti esimerkiksi jasmiiniriisin tai nuudelien kera. Ripottele pinnalle hienonnettua pinaattia ja hiven chilihiutaleita.