Hirvisesonki on parhaimmillaan ja siksipä sitä tarttui mukaan myös lihatiskiltä. Riistan seuraksi sopivat aina maanläheiset maut ja sellainen on toinen kauden sesonkituote maa-artisokka.
Molemmat ovat aika perusreseptejä, mutta tällä kertaa kokeilin maustaa tuttua maa-artisokka pyreetä uudella tavalla.
Lisukkeena on rucolan versoja, joka oli todellinen löytö. Kivan ilmavaa ja miedosti sinappisen makuista. Yksittäiset versot ovat kauniita koristeita. Tuunakkeina myös hieman aikoinaan jostain ulkomailta ostamiani kuivattuja kukan terälehtiä.
Tämä oli samalla oma juhlaillalliseni 25-vuotiselle työuralleni. Päivällä olin jo tarjonnut lähimmille työkavereilleni samppanjat. Nyt sain rauhoittua itse tämän jumalaisen annoksen äärellä.
HIRVEN ENTRECOTE JA MAA-ARTISOKKA PYREE
250 g hirven entrecotea
suolaa
mustapippuria
3 rkl kirkastettua voita
250 g maa-artisokkaa
nokare voita
1salottisipuli
1 dl kuohukermaa
suolaa
valkopippuria
0,5 tl inkiväärijauhetta
ripaus muskottipähkinää
kourallinen rucolan versoja
(kuivattuja kukan terälehtiä)
Ota liha huoneenlämpöön noin tunti etukäteen. Mausta se suolalla molemmin puolin. Kuumenna pannulla kirkastettu voi ja paista pihviin hyvä pintaväri molemmin puolin. Laske lämpöä ja jatka paistamista kääntäen pihviä vielä pari kertaa minuutin välein. Ota liha pannulta ja mausta pippurilla molemmin puolin ja laita folion sisään vetäytymään. noin viideksi minuutiksi. Leikkaa pihvi tarjoiltaessa muutamaksi siivuksi.
Kuori maa-artisokat ja laita ne kokonaisina odottamaan kylmään veteen. Hienonna sipuli ja kuullota niitä hetki voissa kasarissa. Lisää viipaloidut artisokat ja kuullota hetki. Älä ruskista. Laske hieman alle keskilämmön ja lisää kerma. Anna hautua kypsäksi silloin tällöin sekoitellen. Soseuta sauvasekoittimella tasaise samettiseksi. Mausta suolalla, inkiväärillä ja juuri raastetulla muskottipähkinällä.
Annokseen voi myös lisätä esimerkiksi puolukka-punaviinikastikkeen.
Ja kuvassa liha eo ole pissinyt alleen. Laitoin lihalle paistolientä, mutta olisi pitänyt odottaa ennekuin kiikutan sen kuvattavaksi. Soosit levisi ikävästi pitkin pyreen reunaa. Sori.
2 kommentia
Maa-artisokkapyree oli tosi herkullista, vaikka käytin pakastettua sosetta paahdetuista maa-artisokista, tavallista sipulia ja valmista muskottipähkinäjauhetta.
Maa-artisokkapyree oli tosi herkullista, vaikka käytin pakastettua sosetta paahdetuista maa-artisokista, tavallista sipulia ja valmista muskottipähkinäjauhetta.