Etusivu » Ruakamatkal Turuus: Siäni, gaggui ja kaffet

Ruakamatkal Turuus: Siäni, gaggui ja kaffet

Kirjoittaja: Kulinaari
Ruakamatkal Turuus
Siin se viälki seisos, niinko viimose 700 vuat.

Syksyinen viikonloppumatka Turkuun oli mukava irtiotto arjesta. Yhdessäoloa serkun, tädin ja oman ihanan tyttären kanssa. Koko upea aurinkoinen ruokamatka aloitettiin lauantaina Piikkiön metsissä, tätini salaisilla sienimailla. Parin tunnin saalis oli kieltämättä aika hyvä. Enempää en olisi itse saanutkaan kiikutettua takaisin Helsinkiin.

Sienestämästä suuntasimme serkun kanssa katsastamaan kakuistaan kuuluisaa Gaggui-kahvilaa osoitteessa Humalistonkatu 15 a. Hulvattoman hauskasti konseptoitu Gaggui on kahden siskoksen, Jonnan ja Johannan perustama kakkukahvila, joka syntyi kummankin jätettyä entiset päivätyönsä. Jonna on nähty myös Suomen Master Chef -ohjelmassa ja opiskellut leivonnan jaloa taitoa Lontoota myöten.

Gaggui on kivan pieni ja intiimi kahvila hieman syrjempänä ydinkeskustasta, mutta itselleni se oli vain positiivinen asia. Heiltä saa mitä upeimpia luomuksia, joita kannattaa käydä maistamassa paikanpäällä ja fiilistellä alkuun vaikka galleriasta.

Itse maistoin mustikkaista juustokakkua latten kera ja herkullista oli, vaikkakin olisin toivonut mustikan maistuvan vielä selkeämmin. Serkun kakussa maistui raikas lime ja passionhedelmä tukevan suklaakakkupohjan kera.

Kahvilan astiat olivat myös aika namuja! Nekin ovat turkulaista muotoilua ja turkulaistuneen Minna Komulaisen Terraviiva-yrityksen tuotantoa. Itselläni saattaa olla piakkoinkin keittiön remontointi edessä ja tiedän nyt tasan tarkkaan mistä kaakelini hankin. Käsintehdyt laatat ovat kerrassaan upeita! Onneksi niitä saa myös täältä pääkaupunkiseudulta.
www.terraviiva.fi

Sunnuntaina koko Aurajokiranta kylpi auringonvalossa ja oli muutenkin uskomattoman lämmintä. Poikkesimme porukalla Tiirikkalan tunnelmalliseen anniskelukahvilaan Vähätorilla Linnankatu 3. Tiirikkala on kuuluisa erittäin ruokaisista ja herkullisista tanskalaistyylisistä smörrebrödeistään. Tilaamani ylikypsä possu -versio oli todellakin sitä mitä luvattiin. Täälläkin astiat olivat Terraviivan tuotantoa. Tiirikkalasta saa myös brunssilautasen viikonloppuisin. www.tiirikkala.fi

Itse jätin brunssilautasen väliin, koska olin jo aloitellut aiemmin aamulla serkun luona. Seurana tietysti kissakaveri Onni Sulevi.

Onni-Sulevi on juuri bongannut padiltä, että Gaultier olis kuollut. Uutisankka onneksi!

 

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: