Etusivu » La Maison – ihana pala Ranskaa keskellä Helsinkiä

La Maison – ihana pala Ranskaa keskellä Helsinkiä

Kirjoittaja: Kulinaari
Ravintola La Maison on pala Ranskaa keskellä Helsinkiä

Syyskuun alussa vietämme vuosipäiväämme ja perinteisesti sitä on aina juhlistettu ravintolaillallisen merkeissä. Tänä vuonna valintani oli Etelä-Helsingissä sijaitseva ranskalainen bistro & bar La Maison, jossa olen vieraillut kerran aikaisemminkin monia vuosia sitten.

La Maisonin sisustusta

Tehtaankadulla sijaitseva La Maison on sisustukseltaan mukavan rennon rustiikkinen, kuten bistron kuuluukin. Meidät otettiin iloisen kohteliaasti vastaan ja saimme valita itsellemme mukavan loossipöydän ikkunan vierestä.

La Maisonin sisustusta

La Maison pitää konseptistaan kiinni myös drinkkilistan suhteen, joten esimerkiksi Dry Martinia ja Negronia ei baarin antimista synny. Mutta se ei haitannut pätkääkään, sillä drinkkilistalta löytyi miehelleni Aperol-vadelmasour cocktail ja itselleni listan ulkopuolelta French 75 -cocktailklassikon, jonka olin päättänyt tilata jo aiemmin. Molemmat cocktailit olivat todella hyvin valmistettuja ja herkullisia.

La Maison cocktailit

Tuttuun tapaamme halusimme tietysti testata ravintolan tartarin, joten tilasimme sellaiset molemmille alkuun. Pääruoissa päädyimme lihaan ja kalaan, joten tilasimme pullon punaviiniä alkuruoille ja mieheni pääruoalle.

La Maison tartar

pääruoan punaviini

Vaikka olen jo monesti sanonut, että emme oikein pidä valmiiksi sekoitetuista tai kerrostetuista tartareista, tämä La Maisonin versio oli napakymppi! Liha oli todella laadukasta ja maukasta. Anjovismajoneesi ja parmesaaniraaste korostivat hienosti umameja. Nerokkain lisä oli kuitenkin paahdettu ja isoksi rouheeksi jätetty parapähkinä. Tämä yhdistelmä menee takuulla kokeiluun omassa keittiössäkin. Myös valittu Château Poitevin, Medoc 2016 -punaviini toimi annoksen kanssa erittäin hyvin. Viinissä on runsas, mausteinen, miedosti vaniljainen tuoksu, jossa runsaasti kypsää, tummaa marjaisuutta. Maku on keskitäyteläinen, mehevä, lakritsinen, pitkä. Tanniinit ovat lempeitä.

Chateaubriand, Cáfe de Paris -voita ja pommes frites

Pääruoaksi tilasimme Chateaubriand, Cáfe de Paris -voita ja pommes frites sekä paistettua kuhaa, myskikurpitsaa, sieniä ja purjo-voikastiketta. Kumpikin annos oli runsas, mutta tyylikäs kokonaisuus. Liha oli suussasulavan samettista ja Cáfe de Paris -voi parasta mitä olen koskaan maistanut. Ranskalaiset sopivan rustiikkiset ja todella herkullisen rapeita. Punaviini oiva valinta myös tällä annokselle.

paistettua kuhaa, myskikurpitsaa, sieniä ja purjo-voikastiketta

alsacelainen Willm Pinot Gris Réserve -valkoviini alsacelainen Willm Pinot Gris Réserve -valkoviini

Oma kuha-annokseni oli kaikin puolin onnistunut kokonaisuus. kalaa oli sopivasti ja juuri oikein kypsennettynä. Täyteläinen myskikurpitsapyree, satokauden kantarellit yhdessä sopivan hapokkaan purjo-voikastikkeen kanssa suorastaan sulivat suussa. Kokonaisuuden kruunasi alsacelainen Willm Pinot Gris Réserve -valkoviini. Kullankeltaisen viinin tuoksussa voi aistia persikkaa ja aprikoosia. Maku on puolikuiva, runsas ja hunajaisen mausteinen. Klassinen Alsacen alueen viini, jossa voin ja pähkinän aromeja.

vadelmaparfait, valkosuklaamoussea ja praliini

Château Roumieu 2019 -jälkiruokaviini Château Roumieu 2019 -jälkiruokaviini

Saavuttuamme jälkiruokaan, mieheni päätti valita juustolautasen rypälehillolla ja siemennäkkärillä, koska punaviiniäkin oli vielä sopivasti jäljellä. Itse valitsin vadelmaparfait, valkosuklaamoussea ja praliinin. Annos oli kaunis kuin koru sekä todella herkullinen ja sen kanssa tarjoiltu hedelmäisen mausteinen ja aromikas Château Roumieu 2019 -jälkiruokaviini kuin karamellia. Viinin tyylikäs lasikin oli ranskalaista alkuperää. Trés chic!

La Maison juustolautanen

Juustolautanen muuten koostui kerrankin ihan oikeasti laadukkaista ranskalaisista juustoista. Lisukkeena tarjottu rypälehillo oli taivaallista.

café avec pastiksella

Täysin nousujohteinen ilta päätettiin lopettaa vielä café avecilla. Tilasimme tuplaespresson kaveriksi pastista ja ranskalaista Citadelle artesaani giniä. Otin ginin ihan pelkästä uteliaisuudesta ja raikkaan sitruksinen gin osoittautui erinomaiseksi aveciksi.

café avec Citadelle ginillä

La Maison -illallinen oli kaikilla mittareilla täydellinen kokemus. Palvelu oli ihanaa, välitöntä ja ehdottomasti asiantuntevaa. Ruoka kautta linjan täydellisen herkullista ja suositellut viinit nappivalintoja. Meille tärkeä ilta onnistui upeasti! La Maison on jatkossa ehdottomasti yksi lempiravintoloistamme Helsingissä.

Ravintola La Maison
Tehtaankatu 21
ke-la 17-(23)

Lue myös aiempia ravintolakokemuksia.

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

Discover more from KULINAARI

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading