Kaupallinen yhteistyö Brinkhall Sparklingin kanssa. Turun saariston syleilyssä, Kakskerran saarella sijaitsee Brinkhallin kartano, jonka historiallisessa miljöössä, vanhoissa 1600-luvun holvikellareissa kirjoitetaan suomalaista viinihistoriaa – todellista kuohuviinivallankumousta. Kartano on antanut…
Turku
-
-
Minulla oli ilo saada illastaa FoodiEX-projektilaisten kanssa Kaskis-ravintolassa, joka lukeutuu mielestäni Suomen parhaimpien ravintoloiden joukkoon. Edellisestä vierailusta vuonna 2014 olikin vierähtänyt ihan liikaa aikaa. Ilta aloitettiin tietysti kohottamalla lasilliset kuohuvaa.…
-
Ruokamatkat
Kissavahtina Turussa ja pitihän sitä jotain syödäkin.
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariKesäkuussa tarjoutui tilaisuus vaihtaa Turussa asuvan serkkuni kanssa asuntoja viikonlopuksi ja samalla järjestyi myös kissanhoito, joten me matkustimme Turkuun Onni-Sulevin vieraiksi ja serkkuni muutti mieheni asuntoon Vallilaan hoitamaan Myssyä ja…
-
RavintolatRuokamatkat
Pieni kulinaarinen kulttuurimatka Turkuun
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariLokakuisena lauantaina suuntasimme kumppanini kanssa pienelle citylomalle Turkuun. Ohjelmassa olisi hieman kulttuurielämyksiä mm. Turun taidemuseon Helene Schjerfbeck -näyttelyn sekä Aboa Vetus & Ars Nova -museon verran. Lisäksi tietysti ylenpalttisesti ruokakulttuuria,…
-
JälkiruokaKakkuLeivontaRuokamatkat
Ihana kesämarenki ja kirpparilöytöjä
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariTurussa vieraillessa oli tarkoitus kiertää myös paikallisia kirppareita ja etsiä hiukan uusia kuvausastioita. Ja saalis oli kyllä aika hieno! Turun hintatasokin on ihan muuta kuin mitä olen Helsingissä tottunut. Näitä…
-
KasvisruokaRuokamatkatVegaaninen
Kesäretki makujen ja värien puutarhaan
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariLoman alkajaisiksi suuntasin pienelle ruokamatkalle Turkuun. Olin saanut kutsun vierailulle Kotipellon puutarhalle Nousiaisiin ja sinne ajelimme serkkuni ja tätini kanssa aurinkoisena maanantaina. Olen käyttänyt Kotipellon puutarhan Mimis-versoja sekä syötäviä…