Uutta ruoka.fi -sivustoa tutkiessani löysin tämän aivan mahtavan reseptin. Broileriruokia tulee tehtyä aika usein ja kieltämättä ideat alkavat välillä loppua. Siksi on välillä ohan hyvä vähän katsella uusia kiinnostavia ohjeita.
Resepti on raaka-aineiltaan todella yksinkertainen ja sisältää kaiken lisäksi yhtä lempiyrttiäni, rosmariinia.
Rosmariinin nimi tulee latinasta rosmarinus, joka tarkoittaa meren kastetta tai merenruusua, mutta nimen tulkintavirheen vuoksi se saavutti keskiajalla aivan erityisen aseman, kun yrtin nimen arveltiin viittaavan Neitsyt Mariaan.
Rosmariinin runko on puumainen ja kasvumuotoja on matalista lajeista aina yli metrin korkuisiin pensaisiin. Rosmariinin kukkia on monen värisiä, valkoisista vaalenpunaisiin ja sinisiin. Tuoreita tai kuivattuja rosmariinin lehtiä käytetään mausteena ennen kaikkea Välimeren keittiössä. Kasvista tislataan myös eteeristä rosmariiniöljyä.
Suomessa rosmariinia voi kasvattaa kesäisin ulkona ruukussa tai maassa, mutta pohjoisen kylmää talvea se ei kestä. Yrtin voi antaa talvehtia sisätiloissa noin 10 asteen lämmössä. Talvehtimisen aikana rosmariinia tulee kastella normaaliakin kevyemmin, vaikka muutenkaan kasvi ei viihdy märässä maassa.
Shakespeare viljelee rosmariinia näytelmissään tavan takaa, esimerkiksi Perikleessa. Platina mainitsee rosmariinin siemenet, kukat ja juuret lehtien ohella kasvin käyttökelpoisiksi osiksi
Rosmariinilla kerrotaan olevan muistia parantavia vaikutuksia ja sitä pidetäänkin muiston ja muistamisen symbolina.
Lopputulos vei kutakuinkin kielen mennessään. Suosittelen lämpimästi myös paistomittarin käyttöä, koska broilerin pitää olla läpikotaisin kypsää, eikä se toisaalta saa päästä myöskään kuivaksi.
Lisukkeeksi höyrytin parsakaalia ja porkkanaa, jotka vielä paistoin nopeasti pannulla sipulien kanssa.
ROSMARIINIBROILERI
3-4 broilerin rintaleikettä
2 sitruunaa
50 g voita
2 oksaa tuoretta rosmariinia
2 valkosipulinkynttä
suolaa ja mustapippuria myllystä
1. Valmista maustetahna: Pese sitruunat huolellisesti ja raasta talteen keltainen kuoriosa. Halkaise sitruunat ja purista niistä mehut. Pehmennä voi kulhossa ja purista joukkoon valkosipulinkynnet. Hienonna tuoreet rosmariininoksat ja lisää ne sitruunakuoren kanssa voitahnaan.
2. Mausta leikkeet: Levitä tahnaa rintaleikkeiden pinnalle ja nahan alle. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Nosta leikkeet uunivuokaan nahkapuolet ylöspäin ja valuta päälle sitruunoiden mehu. Leikkaa terävällä veitsellä leikkeiden pintaan kevyet viillot, jotta tahna sulaessaan maustaa lihaa myös sisältä. Rintaleike säilyy kypsennettäessä mehukkaampana, kun nahka ja luut ovat paikoillaan kypsennyksen aikana.
3. Kypsennä broilerinleikkeitä 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Valele paloja muutaman kerran vuokaan valuneella nesteellä. Tarkista kypsyys pistämällä tikulla leikkeen paksuimpaan kohtaan. Kun sisältä valuva neste on kirkasta ja liha irtoaa hyvin luista, liha on kypsää. Voit myös tarkistaa kypsyyden lihalämpömittarilla: paina mittari lihan paksuimpaan kohtaan kuitenkin varoen, ettei se kosketa luuta. Kypsän broilerin sisälämpötila on 80–82 astetta. Nosta vuoka uunista, peitä foliolla ja anna leikkeiden hetken aikaa vetäytyä.
4. Nosta broilerit vadille. Jos haluat valmistaa lämpimän kastikkeen, kaada vuokaan valunut neste tiheän siivilän läpi kastikekulhoon. Poista kypsistä ja lämpimistä rintaleikkeistä kylkiluurivi ja mahdollinen ”onnenluu” sormilla irrottaen. Voit auttaa terävällä veitsellä hieman kylkirivin reunasta. Lämpimistä leikkeistä luut lähtevät helpommin kuin jäähtyneistä. Paloittele jokainen rintafilee reilunkokoisiin viipaleisiin, joihin saa jäädä paistunutta nahkaa mukaan.
Vinkki: Broilerin paistoliemestä syntyy nopeasti maukas kastike. Sulata kattilassa 25 g rasvaa. Lisää joukkoon 2 tl currya ja 2 rkl vehnäjauhoja. Sekoita ja anna kuumentua, mutta ei ruskistua. Lisää siivilöity broilerinpaistoliemi ja 2 dl kermaa. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia, kunnes jauhot kypsyvät. Lisää tarvittaessa vettä kiehumisen aikana, lisämakua antaa puolikas kanaliemikuutio. Mausta ripauksella suolaa ja rouhittua roseepippuria ja tarkista maku. Enemmän potkua kastikkeeseen saat veitsenkärjellisellä cayennenpippua.
(Ruoka.fi, toimittanut Katri Schröder)
Itse tein kastikkeesta oman version:
KASTIKE ROSMARIINIBROILERILLE
25 g voita
2 rkl vehnäjauhoja
vajaa 1 tl jauhettua tähtianista
broilerin siivilöity paistoliemi
1 – 1,5 dl kermaa
valkopippuria myllystä
Valmistetaan muuten samoin kuin yllä.