Mulla on joku ihme karma sairastua ihan ihmeellisinä aikoina. Koko talven ympärillä on pyörinyt flunssaisia ihmisiä ja olen päässyt kuin koira veräjästä. Mutta nyt kun kevätaurinko lämmittää, niin piti sitten iskeä ihan hillitön kuume ja kurkkukipu. Nyt alkaa jo valo häämöttää tunnelin päässä…
Tässä oli siis päivällä aikaa koluta blogiin otettuja ruokakuvia ja sieltä löytyi tämä aiemmin keväällä tehty kanin sisäfileannos.
Lisukkeena aivan mielettömän herkullisia paahdettuja salviaperunoita, jotka bongasin Sikke Sumarin ohjelmasta sekä punajuuricremeä.
Ota kaninfileet hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Paista kuumalla pannulla tovi, jotta pinta saa väriä. Kääri folioon vetäytymään.
PAAHDETUT SALVIAPERUNAT
Kypsennä mahdollisimman isoja, jauhoisia perunoita uunissa 180–200 asteessa, kunnes ne pehmenevät. Ota perunat uunista ja halkaise ne kahtia. Koverra puolikkaista pehmeä sisus ja sekoita siihen teelusikallinen voita perunanpuolikasta kohti. Lisää seokseen silputtua salviaa maun mukaan (timjami ja rosmariini sopivat loistavasti jos et välitä salviasta) ja mausta suolalla ja pippurilla. Täytä perunankuoret seoksella ja ripottele päälle juustoraastetta -mikä tahansa juusto käy.
Paahda täytettyjä perunankuoria vielä kuumassa uunissa 5-10 minuutia niin, että juusto sulaa ja kuoret rapeutuvat. Syö kuorineen.
Voin vakuuttaa, että näitä tulee aina liian vähän. Kaikki menee! Ja perunat sopivat hyvin lisäkkeeksi myös esim paistetulle kalalle tai grillatulle lihalle.