Etusivu » Karjalanpiirakoiden leivontaa työporukalla eli mainosmarttojen piirakkapuuhat

Karjalanpiirakoiden leivontaa työporukalla eli mainosmarttojen piirakkapuuhat

Kirjoittaja: Kulinaari

En muista kuka sen sanoi ensin, että leivottaisko karjalanpiirakoita? Sen kuitenkin muistan että sanoin sen jälkeen järkkääväni toimistolla halukkaille kollegoille karjalanpiirakoiden leivontaa. Päiväkin lyötiin lukkoon ja kalenterikutsut lähetettiin halukkaille.

Sovittu päivä koitti, olin keitellyt riisipuuron valmiiksi ja tuonut leivontatarvikkeet toimistolle. Mutta kohtalo puuttui osaltani peliin suru-uutisen muodossa ja piirakkapuuhat oli siirrettävä tuonnemmaksi. Seuraavaksi alkoikin sitten flunssakierre ja jota olimme kukin vuorollamme potemassa.

Piirakkamestarit Anna ja Laura

Hyvää kannattaa odottaa ja maanantaina piirakkapuuhista tuli viimein totta. Porukkamme tosin oli kutistunut kolmeen, mutta se ei menoa hidastanut. Ainoa hidaste ilmeni vasta hieman myöhemmin.

Videon kuvasi Laura

Annan ja Lauran kanssa valmistimme ensin taikinan, josta pääsimme pyörittelemään piirakkakuoria. Homma lähti luistamaan todella mallikkaasti ja taikinasta syntyi helposti erittäin kauniita ja ohuita kuorilevyjä. Sitten vain täytteet kuorille ja rypyttämään. Täytyy sanoa, että ensikertalaisilta rypytys sujui upeasti.

Sitten tapahtui se, mitä alitajuisesti olin osannut ehkä pelätäkin. Lämpiämään laittamamme uuni ei toiminutkaan, vaan lämpeni korkeintaan alle sata asteiseksi. Eihän mikään toimi kun tarvitsisi. Emmehän myöskään tajunneet siinä säätäessä, että toimiston toisessa päässä olisi toinen uuni.

Olimme jo siivonneet jälkemme ja minä pakannut piirakat kuljetusvalmiiksi, jotta paistaisin ne kotona. Silloin muistimme tämän toisen uunin olemassaolon ja tarkistin toki vielä että se todella toimii.

Emme siinä enää alkaneet niitä paistaa, vaan laitoin piirakat jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää, jolloin paistoimme ne tiimillemme iltapäivänaposteluun. Herkuttelun kruunasi vielä tiiminvetäjämme Anskun tuoma omatekoinen munavoi. Aivan täydellistä! Sain Anskulta tähän myös reseptin, joka löytyy alempaa.

Sanottakoon vielä, että karjalanpiirakat ovat mainettaan helpompia valmistaa. Taikinan valmistuksesta uunituoreisiin piirakoihin meni vain parisen tuntia. Tähän toki päälle puuron keitto ja jäähdytys, joka mielestäni kannattaa tehdä jo ennakkoon.

Tällä kerralla leivoimme vaatimattomat 20 karjalanpiirakkaa, mutta olen aikoinaan tottunut tekemään kerralla jopa 300 piirakkaa. Tuollon lämmitettiin iso maalaistalon leivinuuni ja leivottiin koko viikonloppu.

Katso myös karjalanpiirakasta mukailtu herkullinen ruokapiirakka-resepti.

Ylipäätään leivonta on maailman parasta terapiaa ja antaa käsille ja aivoille ihan uusia ärsykkeitä – puhumattakaan makunautinnosta ja mukavista ruokamuistoista!

 

AIDOT KARJALANPIIRAKAT (20 kpl)

riisipuuro:
2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 l luomutäysmaitoa
0,5-1 tl suolaa

ruistaikina:
2 dl kylmää vettä
1,5 tl suolaa
5 dl Sunnuntai hienoja täysjyväruisjauhoja

voiteluun:
25 g voita
2 dl maitoa

Paistolämpö:
250-275 astetta

Keitä ensin riisipuuro kiehattamalla vesi paksupohjaisessa kattilassa ja lisää riisi. Anna kiehua parisen minuuttia kunnes vesi on lähes imeytynyt riisiin. Lisää maito ja keitä puuroa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen noin 40 minuuttia. Mausta valmis riisipuuro suolalla ja anna jäähtyä.

Vinkki: Karjalanpiirakoiden jäähtynyt riisitäyte saa olla paksua mutta levittyvää, mutta jos riisipuuro jäähtyneenä tuntuu liian paksulta, lisää siihen hieman kiehautettua maitoa tai kylmää vettä. Kylmän maidon lisääminen saa täytteen kiehumaan paiston aikana.

Sekoita kulhossa kuoritaikinaa varten kylmä vesi, suola ja ruistaikina pehmeäksi taikinaksi.
Muotoile taikinasta noin 5 senttiä paksu pötkö ja leikkaa se 20 yhtä suureen osaan. Pyöritä palat palloiksi kämmenten välissä.

Levitä työtasolle hieman ruisjauhoja. Nämä saavat mielellään olla karkeampia kuin taikinassa käytetyt ruisjauhot.

Litistä taikinapalloa hieman ja kauli siitä jauhotetulla pöydällä ohut pyöreä tai soikea levy samalla pyöritellen ja käännellen. Kauli kaikki pallot kerralla ja laita tuorekelmun alle odottamaan. Ripottele levyjen väliin hieman ruisjauhoa.

Voit käyttää sekä tavallista kaulinta että perinteistä pulikkaa, mutta muista että niitä käytetään kaulinnassa hieman eri tavoin.

Ota taikinalevy ja harjaa pois ylimääräinen jauho. Levitä levyn keskelle tasaisesti pari ruokalusikallista riisitäytettä, niin että reunoista jää vapaaksi pari senttiä. Taita ensi taikinan reunat keskeltä sivulta osittain täytteen päälle ja ummista piirakka rypyttämällä kuoren reunat sormenpäillä.

Paista piirarakat paperoidulla uunipellillä tai jauhotetun pizzakiven päällä 15-20 minuuttia.

Voitele kypsät piirakat kuumina voi-maitoseoksella. Nauti munavoin kera!

TYYNE-MUMMON MUNAVOI

6 luomukananmunaa keitettynä
200 g luomuvoita siivuina
0,75 tl suolaa

Kuori munat kuumina. Laita voi ja munat kulhoon, lisää suola ja hienonna veitsellä munavoiksi.

Vinkki: Voit hiukan keventää munavoita lisäämällä siihen 0,5-1 purkkia raejuustoa.

You may also like

12 kommentia

Nimetön 04/10/2019 - 16:16

Näyttää niin hyvältä. Miksihän näitä tulee leivottua harvoin, vaikka aina tulee todettua, ettei tekeminen niin vaikeaa olekaan. Karjalanpiirakoita pitääkin tehdä porukalla, ainakin näin oli lapsuudessani. Äitini teki näitä siskojensa kanssa tai naapurin piirakkamestarin, tuloksena vähintään sata piirakkaa.

Vastaa
Nimetön 04/10/2019 - 18:17

Koska vedetään satojen piirakoiden kekkerit mun leivinuunilla?

Vastaa
Nimetön 05/10/2019 - 18:13

Eipä ole karjalanpiirakoita tullut tehtyä pitkään aikaan. Kiitos muistutuksesta. Erityispointsit vielä TYYNE mummon munavoille 🙂

Vastaa
Nimetön 12/10/2019 - 13:55

Ihan milloin vaan passaa 😀

Vastaa
Nimetön 12/10/2019 - 13:56

Mikä karjalanpiirakka se semmoinen on jolla ei munavoita ole 😀

Vastaa
Nimetön 12/10/2019 - 13:56

Se on kivaa puuhaa yhdessä!

Vastaa
Nimetön 04/10/2019 - 16:16

Näyttää niin hyvältä. Miksihän näitä tulee leivottua harvoin, vaikka aina tulee todettua, ettei tekeminen niin vaikeaa olekaan. Karjalanpiirakoita pitääkin tehdä porukalla, ainakin näin oli lapsuudessani. Äitini teki näitä siskojensa kanssa tai naapurin piirakkamestarin, tuloksena vähintään sata piirakkaa.

Vastaa
Nimetön 04/10/2019 - 18:17

Koska vedetään satojen piirakoiden kekkerit mun leivinuunilla?

Vastaa
Nimetön 05/10/2019 - 18:13

Eipä ole karjalanpiirakoita tullut tehtyä pitkään aikaan. Kiitos muistutuksesta. Erityispointsit vielä TYYNE mummon munavoille 🙂

Vastaa
Nimetön 12/10/2019 - 13:55

Ihan milloin vaan passaa 😀

Vastaa
Nimetön 12/10/2019 - 13:56

Mikä karjalanpiirakka se semmoinen on jolla ei munavoita ole 😀

Vastaa
Nimetön 12/10/2019 - 13:56

Se on kivaa puuhaa yhdessä!

Vastaa

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: