Sunnuntaina oltiin perusasioiden äärellä. Sienikummini oli muistanut minua jälleen kassillisella herkkuja ja sieltä valitsin viikonlopuksi rasian kantarelleja ja kaupasta nappasin vielä pienen rasiallisen tuoreita jatkoksi.
Kun muru vielä valmisti bravuuri lihamurekkeensa ja perunamuusia, oli sunnuntain herkullinen lohturuoka valmis!
Murekkeeseen voit ottaa inspiraatiota täältä.
HELPPO KANTARELLIKASTIKE (4:lle)
noin 500 g tuoreita kantarelleja pilkottuna
1 rkl voita
1 rkl rypsiöljyä
1 sipuli hienonnettuna
2 dl ruokakermaa
2 dl kasvislientä
valkopippuria myllystä
1 tl kuivattua rakuunaa
0,5 tl kurkumaa
3 rkl vaaleaa Maizena-suurustetta
Kuumenna voi ja öljy pannulla ja paista sieniä, kunnes enin kosteus on haihtunut ja sienet pehmenneet. Siirrä sienet paksupohjaiseen kasariin. Lisää samalle pannulle tarvittaessa hieman öljyä ja kuullota sipulit pehmeiksi miedolla lämmöllä. Siirrä sipulit kasariin.
Lisää kattilaan kerma, kasvisliemi ja mausta. Kuumenna kiehuvaksi ja suurusta. Keitä minuutti sekoitellen ja maista. Säädä maku tarvittaessa.
2 kommentia
Mureke ja sienikastike toimii aina <3 Toivottavasti viikonloppuna olisi kiva ilma niin voisi lähteä metsään reippailemaan ja katsastamaan pari sienipaikkaa. 🙂
Mureke ja sienikastike toimii aina <3 Toivottavasti viikonloppuna olisi kiva ilma niin voisi lähteä metsään reippailemaan ja katsastamaan pari sienipaikkaa. 🙂