Sunnuntaina oltiin perusasioiden äärellä. Sienikummini oli muistanut minua jälleen kassillisella herkkuja ja sieltä valitsin viikonlopuksi rasian kantarelleja ja kaupasta nappasin vielä pienen rasiallisen tuoreita jatkoksi. Kun muru vielä valmisti bravuuri…
kanttarelli
-
-
LihaRavintolatsalaatti
Tunnelmia Nokan pientilatorilta, mehevää vasikanpaistia, palsternakkaa ja kanttarelleja
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariViikonloppuna vietettiin jo seitsemättä kertaa Helsingin Katajanokalla ravintola Nokan tiloissa pientilatoritapahtumaa, johon oli kokoontunut pieniä ruokatuottajia ympäri Suomea. Tapahtuman kantavia teemoja ovat kotimaisuus, puhtaat raaka-aineet ja ekologisuus. Sinne suuntasimme mekin…
-
KasvisruokaLeivonta
Maukkaat nyhtökaura-kasvispiirakat
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariSatuin viimein saamaan käsiini nyhtökauraa ja päätin kokeilla taannoista lihapiirakkareseptiä kasvisversiona. Pakkasesta löytyy vielä sieniä, jotka sujautin myös täytteen joukkoon makua antamaan. Riisin korvasin raikkaalla kesäkurpitsalla. Nyhtökaura itsessään on…
-
Osallistuin taannoin Knorr Fond \”du Chef\” -reseptihaasteeseen, jossa piti kehittää kahden annoksen ateriakokonaisuus teemalla suvun paras resepti. Kummassakin annoksessa tuli hyödyntää Knorr Fond \”du Chef\” -annosfondeja, joita löytyy laaja valikoima…
-
Perjantai oli meikäläiselle oikein koettelemusten täyteinen päivä. Eilen lohjennut poskihammas nimittäin piti saada paikattua pikimmiten. No hyvinhän se hammaslääkärillä käynti lopulta meni, puudutuksen avustuksella. Kun työpäivän jälkeen marssin ruokakaupan kautta,…
-
KastikeKasvisruokaLiha
Marmorifile, paahdettua punajuurta, julienneporkkanaa, pensaspapuja ja kantarellimuhennosta
Kirjoittaja: KulinaariKirjoittaja: KulinaariNaudanlihaa, jossa rasvaa on kertynyt lihassyiden väliin, muodostaen marmorimaisen kuvion kutsutaan marmorilihaksi.rasva mehevöittäälihaa eikä se kypsennettäessä kuivu niin helposti. Yleinen harhaluulo on, että pihvikarjan liha olisi marmoroitunutta, mutta karja on…