Mukana oli myös pussi luomuruisjauhoja, joten päätin kokeilla ensimmäistä kertaa reilusti rukiisempia sämpylöitä. Jauhoina on käytetty myös kauraisia luomusämpyläjauhoja ja rouheutta tuomassa pellavansiemeniä.
Kuten mainitsin aiemminkin, tuolla leivontakerralla asunnon viileys asetti hieman haasteita nostatuksen suhteen. Ihan kelvollisia näistä kuitenkin tuli, vaikka pieniksi jäivätkin. Ensi kerralla olen monen asian suhteen taas viisaampi.
RUIS-KAURA-PELLAVASÄMPYLÄT (20 kpl)
taikinajuuri:
0,5 litraa kädenlämpöistä vettä
50 g hiivaa
4 dl luomusämpyläjauhoja
2 tl siirappia
1,5 tl suolaa
6 dl luomuruisjauhoja
1 dl pellavansiemeniä
Valmista taikinajuuri luottamalla hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot ja sekoita taikinajuuri tasaiseksi seokseksi. Peitä liinalla ja anna kohota noin 15 minuuttia, kunnes taikinajuuri alkaa kuplia.
Sekoita taikinajuureen siirappi, suola sekä pellavansiemenet. Lisää jauhoja vähitellen kokoajan vaivaten, kunnes taikina on sopivan pehmeää ja irtoaa sormista.
Muotoile taikinasta pötkö jauhotetulla pöydällä ja leikkaa pötkö 20 osaan. Anna kohota liinan alla 30-60 minuuttia.
Lämmitä uuni 225 asteeseen.
Ennen paistamista tee sämpylöiden pinnalle viillot ja pirskottele päälle hieman vettä. Paista uunin keskitasolla 10-15 minuuttia.
4 kommentia
Eikö taikinaan tule lainkaan mitään öljyä tai muuta rasvaa?
Tässä reseptissä ei tule, mutta voit toki lisätä öljyä tai rasvaa jos siltä tuntuu. En vain näe sille mitään funktiota tässä.
Eikö taikinaan tule lainkaan mitään öljyä tai muuta rasvaa?
Tässä reseptissä ei tule, mutta voit toki lisätä öljyä tai rasvaa jos siltä tuntuu. En vain näe sille mitään funktiota tässä.