Etusivu » Supernopea ja helposti muunneltava soodaleipä

Supernopea ja helposti muunneltava soodaleipä

Kirjoittaja: kulinaari

Pataleipä sai joitain vuosia sitten ihmiset jälleen innostumaan kotona itse tehdystä tuoreesta leivästä. Helppous, nopeus ja onnistumisen ilo vievät kotileipurin helposti mennessään. Nyt ollaankin jo siirrytty selkeästi vaativampaan leivontaan hapanjuurien myötä. Itse odottelen niiden kanssa vielä hieman lämpimämpää vuodenaikaa, jotta saan jotain kohoamaan tai ylipäätään juuren käynnistymään tässä kämpässä.

Taannoisen Ruokapuhetta-ohjelman keskustelun innoittamana halusin kokeilla myös soodalla kohotettavan leivän valmistusta. Moni kokee hiivaleivät hankaliksi, ja aina hiivaa ei kotona satu olemaan edes kuivatuotteena.

Nopeanakin versiona pataleipä vaatii aina jonkinlaisen odottelun, mutta soodaleipä vain sekoitetaan, muotoillaan ja paistetaan.

Aloitin omat kokeiluni pelkällä vehnäjauholla ja piimällä. Sanottakoon, että omaan makuuni lopputuloksessa maistuu liikaa sooda läpi.

Tästäpä ei lannistuttu, vaan toiseen leipään käytin selkeästi maukkaampia jauhoja – luomu grahamvehnäjauhoja sekä luomuruisjauhoja. Kuten näkyy, lopputulos on tummempi ja myös maku aivan toista luokkaa. Erittäin täyteläinen ja maukas.

Kannattaa siis kokeilla rouheammilla jauhoilla ja lisäillä mukaan myös siemeniä ja hiutaleita.
Itse aion ensi kerralla kokeilla kaurajauhoja ja -hiutaleita.

Rukiisessa leivässä käytin nesteenä piimän sijasta maustamatonta jogurttia, joka toimi erittäin mainiosti. Turkkilainen ja kreikkalainen jogurtti sekä kermaviili toimivat yhtä hyvin. Miksei rahkakin hieman ohennettuna.

Tulen testaamaan  myös version jossa maitotuotteiden sijaan on käytetty esimerkiksi kaurajuomaa, kivennäisvettä tai hedelmämehua.

Makeuttajana suosin siirappia sekä hunajaa.

 

SOODALEIPÄ PERUSOHJE

7,5 dl jauhoja + hieman leipomiseen
2 rkl sokeria, siirappia tai hunajaa
2 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa
5 dl piimää tai jotain muuta hapatettua maitotuotetta
noin 2 rkl voisulaa

tarvikkeet:
kannellinen uunipata tai teräskattila

Lämmitä uuni 220 asteeseen.

Voitele uunipata tai kattila voisulalla. Jätä voisulaa myös leivän voiteluun

Sekoita kulhossa keskenään jauhot, sokeri, suola ja sooda. Jos käytät siirappia tai hunajaa, lisää se vasta yhdessä nesteen kanssa.

Sekoita joukkoon piimä tai muu käyttämäsi hapanmaitotuote ja sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista.

Kumoa taikina jauhotetulle työtasolle, muotoile pyöreäksi limpuksi ja laita rasvattuun pataan. Paina halutessasi leivän pintaan ristikkäin urat tai vaikka pari kolme vierekkäin. Voitele leivän pinta voisulalla tai öljyllä.

Paista kannen alla 30 minuuttia, poista kansi jatkaen paistamista vielä 15 minuuttia. Kumoa kypsä leipä padasta ja anna jäähtyä leivinritilän päällä.

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: