Vappu on jo ihan nurkan takana. Tänä vuonna sain viimeinkin hankittua itselleni donitsipellin ja pitihän siitä ottaa heti ilo irti. Tuloksen oli hauska donitsibuffa vapunjuhlintaan. Buffa toimii myös hienosti vaikka synttäreillä.
Itselläni munkkien ja donitsien paistaminen on paljolti jäänyt tekemättä öljyn kanssa läträämisen takia, mutta donitsipelti tekee leipomisesta siistimpää ja käryttömämpää.
HELPOT UUNIDONITSIT (24 pikkudonitsia, 7 cm)
115 g pehmeää voita
1 dl kidesokeria
0,7 dl fariinisokeria
1 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria
6 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1/4 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
2 kananmunaa
2,5 dl maitoa
12 kappaleen donitsipelti
vuokasprayta
Lämmitä uuni 220 asteeseen. Voitele donitsipelti vuokaspraylla. Sekoita yhteen kulhoon kuivat ainekset.
Vaahdota toisessa kulhossa pehmeä voi ja sokerit kuohkeaksi n. 3 minuutin ajan. Lisää vanilja ja kanamunat jatkaen vatkaamista keskinopeudella.
Lisää jauhot ja maito vuorotellen kahdessa erässä vatkaten kunnes ainekset ovat sekoittuneet tasaisesti.
Laita taikina pursotin pussiin ja annostele sen avulla donitsipellille. Täytä muotit noin puolilleen. Paista uunin keskiosassa 12-15 munuuttia, kunnes donitset ovat nousseet ja pinnaltan kullanruskeat. Kypsä donitsi myös palautuu muotoonsa kun hieman painat pintaa. Kaada donitsit pelliltä jäähtymään ja pursota toinen satsi ja paista samaan tapaan. Anna donitsien jäähtyä kokonaan ennen koristelua.
KORISTELUN ABC
Donitsien koristelussa rajana on vain oma mielikuvitus. Kerää sopivat ainekset ja kokoa ystävät tai lapset koristelemaan yhteistuumin omat leivonnaisensa.
Donitsit koristellaan yleisimmin sokerikuorrutteella tai pomadalla, suklaalla tai valkosuklaalla tai kidesokerilla.
Sokerikuorrutetta saa valmiina kaupasta tuubeissa ja sitä löytyy perusvalkoisena ja värjättynä. Sokerikuorrute on myös erittäin helppo tehdä itse.
SOKERIKUORRUTE PERUSOHJE
2,5 dl tomusokeria
1,5-2 rkl vettä tai maitoa
(elintarvikeväriä)
Sekoita tomusokeri ja neste tasaiseksi massaksi. Värjää pieni erä kuorrutetta haluamasi väriseksi käyttäen esim. geelimäisiä elintarvikevärejä. Itse käytin Dr. Oetkerin geelivärejä, joita on paketissa kolmen päävärin tuubit. Niistä on helppo sekoittaa kaikki haluamansa värisävyt.
Sokerikuorrutteita voi myös maustaa erilaisilla aromeilla. Kokeile vaikka piparminttuöljyä, appelsiini-, banaani- tai mansikka-aromeja.
Suklaakuorrutetta varten tarvitset vain sulatettua suklaata. Vajaa 100 g tummaa leivontasuklaata tai valkosuklaata riittää mainiosti.
Perinteiseen sokerointiin voi lisätä halutessaan kanelia ja vaniljasokeria. Tässä donitsit kannattaa kuorruttaa jo lämpiminä. Jäähtyneet donitsit voi lämmittää nopeasti mikrossa.
Eri kuorrutteita voi myös yhdistellä luovasti ja käyttää esim. kuviointiin.
HELPPO KINUSKIKUORRUTE
syntyy esim. Dr Oetkerin kinuskikastikkeesta jonka laitat pieneen kasariin ja keitä hetken aikaa, jolloin sen koostumus kiiteytyy. Kasta donitsit kinuskiin ja anna kuorrutteen kuivua.
LEIKITTELE RIPOTTEILLA
Dippa donitsi puoliksi kuorrutteeseen ja laita leivinpaperin päälle kuivumaan. Jos kuorrutetta on vähän, sen voi levittää donitsille myös pikkulusikalla.
Koristele donitsi ripoteltavilla koristerilla välittömästi ennen pinnan kuivumista. Käytä eri värisiä ja muotoisia strösseleitä.
Kokeile suklaakuorrutteen kanssa kuivattua vadelmahippua tai Marianne-rouhetta. Valkosuklaan tai valkoisen pomadan kanssa sopii Turkinpippuri-rouhe.
Hauskan yllätyksen saat myös käyttämällä eri makuisia Pop Candy -poksurakeita. Itse löysin niitä Tigerin makeishyllystä. Makuina ovat appelsiini ja mansikka. Voi mitä nuoruusmuistoja!
Donitsibuffan koristeluun tarvitset esim. ilmapalloja, serpentiiniä, vappuhuiskuja, servettejä, pillejä ja pöytäliinan. Itse löysin tukusta kuvan hauskan tuulihyrrän, josta tulee heti lapsuuden vaput mieleen.
Donitsien kanssa maistellaan tietysti simaa. Kokeile vaikka Pink Rain -simaa tai Saaran Lautasella -blogin verigreippisimaa.
Iloista vappua ja aurinkoista kevättä kaikille lukijoille!
6 kommentia
Wau mitkä herkut! Kyllä kelpaisi vappuna näillä herkutella. En voi ymmärtää miten upeita donitseja olet saanut itse aikaan!
Tää oli hirveän hauskaa tekemistä! Ja sopii myös vaikka lasten kanssa puuhailuun.
Tarkkaan ottaen sokerikuorrute taitaa olla yleisnimitys kaikenlaisille sokerikuorrutteille, mutta tomusokerikuorrute ei ole pomadaa. Pomada keitetään glugoosisiirapista, sitä vatkataan ja sen pitää myös \”levätä\” ennen käyttöä. Helpoimmin pomadaa saa, kun käy ostamassa pomadajauhetta, ainakin jotkut konditoriat myy sitä. Pomadan ja tomusokerikuorrutteen ero on rakenteessa: Pomada on aavistuksen sitkeää ja venyvää, eikä kuivu samalla lailla rakeiseksi kuin perinteinen tomusokerikuorrutus, josta saa kivan maistuvaa, kun laittaa nesteeksi sitruunamehua.Kivan näköisiä donitseja, pitäis varmaan ostaa donitsipelti…
Wau mitkä herkut! Kyllä kelpaisi vappuna näillä herkutella. En voi ymmärtää miten upeita donitseja olet saanut itse aikaan!
Tää oli hirveän hauskaa tekemistä! Ja sopii myös vaikka lasten kanssa puuhailuun.
Tarkkaan ottaen sokerikuorrute taitaa olla yleisnimitys kaikenlaisille sokerikuorrutteille, mutta tomusokerikuorrute ei ole pomadaa. Pomada keitetään glugoosisiirapista, sitä vatkataan ja sen pitää myös \”levätä\” ennen käyttöä. Helpoimmin pomadaa saa, kun käy ostamassa pomadajauhetta, ainakin jotkut konditoriat myy sitä. Pomadan ja tomusokerikuorrutteen ero on rakenteessa: Pomada on aavistuksen sitkeää ja venyvää, eikä kuivu samalla lailla rakeiseksi kuin perinteinen tomusokerikuorrutus, josta saa kivan maistuvaa, kun laittaa nesteeksi sitruunamehua.Kivan näköisiä donitseja, pitäis varmaan ostaa donitsipelti…