Etusivu » Aromikas punasipulihilloke

Aromikas punasipulihilloke

Kirjoittaja: kulinaari
Aromikas punasipulihilloke
Pari vuotta sitten sain siskoltani joululahjaksi purkillisen tätä upean makuista punasipulihilloketta reseptin kera ja siitä saakka sen valmistus on ollut to-do -listallani.

Uudeksi vuodeksi katamme siis pienen juustotarjottimen muiden herkkujen oheen. Kovina juustoina tarjolla Jukolan juuston Aito cheddar uutuusmakuja: puna- ja valkoviini. Pehmeän aromikkaita laatujuustoja kumpikin ja viini tuo oman pikantin säväyksen.

Lohko juusto tarjolle rennoiksi paloiksi, punasipulihilloketta ja pikkaisen keksiä kylkeen niin makunautinto on valmis!

Punasipulihilloke sopii oivallisesti myös paistetun lihan ja grilliruoan lisukkeeksi.

Kannattaa muuten kiinnittää käytettävän punaviinin laatuun huomiota sen verran, ettei ihan hirveintä litkua laita tähän. Viinin maku vaikuttaa aina lopputulokseen. Alkosta saa ihan laadukkaita edullisia pikkupulloja, joista riittää juuri tähän ja vielä tilkka kokillekin.

 

PUNASIPULIHILLOKE

5 punasipulia
1 dl punaviinietikkaa
2 dl punaviiniä
1 kanelitanko
muutama kokonainen neilikka
muutama kokonainen maustepippuri
2 dl hillosokeria

Kuori ja halkaise punasipulit sekä leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Voit myös leikata sipulit pienemmiksi palasiksi, jolloin hillokkeesta tulee rakenteeltaan tasaisempaa. Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Hauduta miedolla lämmöllä n. 15 minuuttia.

Vinkki: Voit laittaa mausteet mukaan sideharsopussissa tai maustepallossa, jolloin ne on helppo poistaa valmiista hillokkeesta.

Laita hilloke puhtaisiin kannellisiin tölkkeihin ja säilytä viileässä.

Punasipulihilloke on mainio ruokalahja milloin tahansa!

Aito Cheddarit saatu Jukolan juustolta näytteenä.

 

You may also like

2 kommentia

Nimetön 17/12/2020 - 15:36

Testiin menee, kiitos!

Vastaa
Nimetön 17/12/2020 - 15:36

Testiin menee, kiitos!

Vastaa

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: