Etusivu » Ruokaisa Härkis-sieniquiche ja pakastimen siivousta

Ruokaisa Härkis-sieniquiche ja pakastimen siivousta

Kirjoittaja: Kulinaari
Ruokaisa Härkis-sieniquiche

Joulun herkuttelun lomassa kurkistin hieman jääkaapin sekä pakastimen sisältöä ja päätin hyödyntää pelkästään niitä. Pakkasessa sattui olemaan rasia Härkistä, josta tein myös voittoisan rosollikeitto-reseptin joulun alla. Palkinnoksi saadulla matkalahjakortilla matkustan tyttären kanssa hiitolomalla Lontooseen. Luvassa on siis lisää hienoja ruokajuttuja!

Sain ajatuksen tehdä version parin vuoden takaisesta kasviskebab quiche reseptistäni. Soija vaihtui kotimaiseen härkäpapuun ja itseasiassa lopputulos on huomattavasti maukkaampi.

Pakkasesta lähtivät käyttöön myös rasiallinen kanttarelleja (kiitos sienikummilleni Elisalle), vihannessuikaleita, esikäsiteltyä nokkosta (kiitos Kari) sekä mozzarellaraastetta.

Ajattelin hieman keventää kokonaisuutta vaihtamalla perinteisen kerman kauraruokakermaan ja se toimi tässä loistavasti.

 

HÄRKIS-SIENIQUICHE

pohja:
80 g voita kuutioina
2 rkl kasviöljyä (esimerkiksi Olivado macadamiaöljyä)
3,6 dl täysjyvävehnäjauhoja
0,25 tl suolaa
3-5 rkl jäävettä

täyte:
250 g Härkis-härkäpapuvalmistetta
n. 140 g pakastesieniä sulatettuna ja valutettuna
1 dl nokkosta hienonnettuna
1 kasvisliemikuutio (luomu)
1-1,5 dl vettä
1 kevätsipuli hienonnettuna
100 g kasvissuikaleita (pakaste)
100 g mozzarella raastetta
6 kpl miniluumutomaatteja puolitettuina
kuivattua rakuunaa
kuivattua lipstikkaa
3 kananmunaa
2 dl Planti kauraruokakermaa
1,5 dl maitoa
hieman suolaa
mustapippuria myllystä

28 cm piirakkavuoka

Laita voi, jauhot, öljy ja suola kulhoon ja nypi tasaiseksi massaksi. Lisää jäävettä ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Tee taikinasta pallo, kääri tuorekelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään pariksi tunniksi.

Kauli taikina ohueksi levyksi ja painele piirakkavuokaan siistien reunat.

Täytettä varten laita valutetut sienet paistinpannulle ja paista kunnes enin kosteus on haihtunut. Laita syrjään odottamaan.

Laita samalle pannulle Härkis ja murenna sekaan kasvisliemikuutio. Lisää vesi ja sekoittele kunnes seos on lämmennyt ja maustunut läpikotaisin.

Levitä piirakkapohjalle ensin Härkis, sitten sienet, kasvissuikaleet, kevätsipuli ja nokkonen. Mausta lipstikalla ja rakuunalla sekä hivenellä suolaa ja pippuria. Ripottele päälle juustoraaste.

Riko munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Sekoita joukkoon kaurakerma ja maito. Kaada seos piiraan päälle tasaisesti.

Lado pinnalle tomaatinpuolikkaat.

Paista 180 asteessa noin 30-40 minuuttia uunin keskitasolla.

Anna jäähtyä hetki ennen nauttimista.

 

You may also like

4 kommentia

Nimetön 26/12/2016 - 19:32

Kiva resepti, piirakoita tulee tehtyä suht usein juurikin samalla periaatteella eli kaapin tyhjennys. Mietin että teet taikinaa jossa korvaat osaan voista öljyllä, tulee siihen parempi rakenne kuin pelkällä voilla? Oma vakio ohje pohjalle on 125g voi 280g jauho 60ml vettä 🙂

Vastaa
Nimetön 26/12/2016 - 20:12

Quiche pohjan ohje on kulkenut mukanani lukioajoista saakka, jolloin sain sen pariltani ranskantunnilla. Olen aina tehnyt piiraani tällä samalla pohjaresptillä, koska se on niin helppo, maukas ja ohut. Uskoisin että voin ja öljyn yhdistelmässä on se salaisuus. Kokeile ja maista 🙂

Vastaa
Nimetön 26/12/2016 - 19:32

Kiva resepti, piirakoita tulee tehtyä suht usein juurikin samalla periaatteella eli kaapin tyhjennys. Mietin että teet taikinaa jossa korvaat osaan voista öljyllä, tulee siihen parempi rakenne kuin pelkällä voilla? Oma vakio ohje pohjalle on 125g voi 280g jauho 60ml vettä 🙂

Vastaa
Nimetön 26/12/2016 - 20:12

Quiche pohjan ohje on kulkenut mukanani lukioajoista saakka, jolloin sain sen pariltani ranskantunnilla. Olen aina tehnyt piiraani tällä samalla pohjaresptillä, koska se on niin helppo, maukas ja ohut. Uskoisin että voin ja öljyn yhdistelmässä on se salaisuus. Kokeile ja maista 🙂

Vastaa

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: