Etusivu » Lämpimät voileivät tähderuoista

Lämpimät voileivät tähderuoista

Kirjoittaja: Kulinaari
Lämpimät voileivät tähderuoista

Taannoisen hävikkiruokaviikon hengessä tein itsekin pikkuisen jää- ja kuivaainekaapin tyhjennystä. Ainakin itselleni tuppaa kerääntymään purkkia ja purnukkaa, joissa on hiukan jotain jämiä sisällä. Niitä on ihan hyvä käydä välillä läpi, heittää vanhentuneet pois ja keksiä jotain käyttöä muille.

Minulta löytyi mm. vajaa purkki paahdettuja paprikoita, sulatettuja kanttarelleja, tomaatti, vajaa paketti Reissumiestä ja pussi mozzarellaraastetta. Niistä syntyivät helposti klassiset lämpimät voileivät.

Laitan reseptin melko ylimalkaisesti tähän, koska kukin käyttää tietysti sitä mitä kaapeista löytyy ja soveltaa myös makunsa mukaan.

LÄMPIMÄT VOILEIVÄT

Reissumies viipaleita
Oivariinia tai margariinia voiteluun
paahdettuja paprikoita suikaleina
1 tomaatti
tuoreita basilikanlehtiä
kypsää broilerin rintafilettä suikaleina
1 dl pakastekanttarelleja sulatettuna ja valutettuna
mozzarellaraastetta

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Laita uunipellille leivinpaperei ja lado sille ruisleipä viipaleet.
Voitele Reissariviipaleet, laita leivälle paprikasuikaleita, kanttarelleja, suikaloitua broileria, pari basilikanlehteä, tomaattisiivu ja päälle runsaasti mozzarellaraastetta.

Paista uunissa ylälämmöllä kunnes juusto on sulanut ja pinta saanut kauniin värin.

Näitä tuli sen verran monta, että niistä riitti seuraavan päivän iltaruoaksikin. Jättämällä lihan pois tai korvaamalla sen vaikkapa nyhtökauralla tai härkiksellä leivistä kasvisversiot.

 

You may also like

4 kommentia

Nimetön 19/09/2016 - 16:08

Onpa hyvännäköisiä, nam! 🙂 Laitoitko siis pakastesupparit suoraan pakastimesta – et paistanut pannulla ensin?

Vastaa
Nimetön 20/09/2016 - 05:52

Öö.. suppilovahverot? Reseptissä on pakastekanttarelleja sulatettuna ja valutettuna. Miksi ne pitäisi paistaa ennen uuniin laittoa? Sienethän tulee paistaa ilman rasvaa kertaalleen ennen pakastamista.

Vastaa
Nimetön 19/09/2016 - 16:08

Onpa hyvännäköisiä, nam! 🙂 Laitoitko siis pakastesupparit suoraan pakastimesta – et paistanut pannulla ensin?

Vastaa
Nimetön 20/09/2016 - 05:52

Öö.. suppilovahverot? Reseptissä on pakastekanttarelleja sulatettuna ja valutettuna. Miksi ne pitäisi paistaa ennen uuniin laittoa? Sienethän tulee paistaa ilman rasvaa kertaalleen ennen pakastamista.

Vastaa

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: