Etusivu » Herkullinen parsakaali-gruyère-piiras

Herkullinen parsakaali-gruyère-piiras

Kirjoittaja: Kulinaari
Herkullinen parsakaali-gruyère-piiras

Sveitsi on antanut maailmalle ainakin kaksi hyvää asiaa; suklaan ja juustot. Jääkaapissa sattui olemaan pala mainiota sveitsiläistä Emmi Gruyereä, joten päätin valmistaa siitä maukkaan kasvispiiraan kun tytärkin oli tulossa Helsinkiin jatkaakseen siitä edelleen lomailemaan Lontooseen.

Gruyère on kova kypsytetty juusto joka valmistetaan lehmänmaidosta ja on saanut nimensä Gruyèresin kaupungin mukaan. Myös samantyyppiset ranskalaiset juustot saavat käyttää samaa nimeä. Juusto sopii erityisesti fonduejuustoksi mutta myös esimerkiksi tällaiseen quicheen ja lämpimiin voileipiin.

Quichen pohja on luottoreseptini joka ei petä koskaan. Se on upean ohut ja murea.

PARSAKAALI-GRUYÈRE-QUICHE

taikina:
80 g voita kuutioina
2 rkl kasviöljyä
3,6 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
3-5 rkl jäävettä

Sekoita ja nypi kulhossa voi, öljy, jauhot ja suola keskenään. Kun seos on tasaista murumaista massaa, lisää jäävettä tarvittava määrä ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Muotoile taikinasta pallo ja anna vetäytyä viileässä parisen tuntia.

täyte:
n. 450 g parsakaalin kukintoja kevyesti höyrytettynä
3 dl Gruyère-juustoa raastettuna
5 kanamunaa
2 dl kuohu- tai ruokakermaa
1 iso sipuli hienonnettuna
1 rkl kasviöljyä
2 tl sumakki-maustetta
suolaa
mustapippuria myllystä
6 kirsikkatomaattia

piirakkavuoka halk. 28 cm

Lämmitä uuni 180 asteeseen.

Leikkaa parsakaalin kukinnot sopiviksi suupaloiksi ja hyörytä puolikypsiksi. Kuullota sipulit pehmeiksi. Puolita tomaatit.

Kauli piirakkataikina muutaman millin paksuiseksi pyöreäksi levyksi leivinalustan päällä ja siirrä vuokaan alustaa apuna käyttäen. Painele taikina vuokaan ja siisti reunat. Pistele pohja haarukalla.

Levitä pohjalle parsakaalit, kuullotettu sipuli, tomaatti ja mausta suolalla, pippurilla ja sumakki-mausteella. Ripottele päälle juustoraaste.

Riko munat kulhoon ja ja riko niiden rakenne kevyesti vatkaamalla. Sekoita joukkoon kerma ja kaada seos tasaisesti piirakan päälle.

Paista uunin keskitasolla 25-35 minuuttia.

Anna jäähtyä hieman ennen leikkaamista.

 

You may also like

Vastaa

This website uses cookies to improve your experience. We'll assume you're ok with this, but you can opt-out if you wish. Accept Read More

%d bloggaajaa tykkää tästä: