Tytär käväisi Helsingissä viikon mittaisella vierailulla ja tottakai tein myös hänen lempiruokaansa vadelma-ankkaa, tosin hieman uudella kulmalla. Annos on jo itsessään ranskalaisen yksinkertainen, joten se taipuu helposti myös salaatiksi.
VADELMA-ANKKASALAATTI (2:lle)
2 ankan rintafilettä
suolaa
mustapippuria myllystä
vadelmakastike:
2 dl sherryä tai madeiraa
3 rkl vadelmahilloa tai -marmeladia
200 g tuoreita vadelmia
salaatti:
4 kpl tuoretta parsaa suikaleina
1 kevätsipuli hienonnettuna
punamangoldia
villirucolaa
herneenversoja
rucolanversoja
salaattikastike:
0,5 dl maapähkinä- tai oliiviöljyä
2 tl manteliöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
Ota ankka huoneenlämpöön noin 30 minuuttia ennen paistamista. Leikkaa terävällä veitsellä nahkaan ristikkäisviillotus ja hiero nahan pintaan ja viiltoihin suolaa ja pippuria.
Laita rintafileet kulmälle pannulle nahkapuoli alaspäin ja liesi keskilämmölle. Paista kunnes rasva nahan alla on sulanut ja nahka on ruskistunut rapeaksi. Käännä fileet ja ruskista toiselta puolelta noin viisi minuuttia. Laske lämpöä ja jatka kypsennystä kunnes ankan sisälömpötila on noin 60-65 astetta (punertava) tai 70-75 astetta (täysin kypsä). Anna fileiden levähtää folioon käärittynä noin 10 minuuttia ja leikkaa sen jälkeen hieman vinottain siivuiksi.
Ankan levähtäessä valmista vadelmakastike. Kaada ankanpaistorasva pois pannulta ja lisää sille sherry. Keitä sherry noin puoleen ja lisää hillo ja vadelmat. Säästä muutamia tuoreita vadelmia koristeluun. Kiehauta kastike, maista ja säädä maku.
Valmista salaatti ja kastike sekoittamalla ainekset keskenään. Sekoita kastike salaatin joukkoon ja tarjoile välittömästi.
Asettele ankkaviipaleet lautaselle salaatin viereen ja lusikoi päälle vadelmakastiketta ja koristele tuoreilla vadelmilla.
2 kommentia
Esimerkiksi tätä manteliölyä voi käyttää.https://www.ruohonjuuri.fi/products/bertil-s-health-valioravinto-mantelioljy-200-ml
Esimerkiksi tätä manteliölyä voi käyttää.https://www.ruohonjuuri.fi/products/bertil-s-health-valioravinto-mantelioljy-200-ml